Soini, Veini

Autot

Voiko käytetyn turvaistuimen ostaa turvallisin mielin?

Julkaistu:

TURVALLISUUS
Lapsen turvaistuimen laadussa ei pidä säästää, mutta entäpä jos mieleen tuleekin hankkia käytetty istuin?
Ensimmäinen sääntö: Tunne turvaistuimen historia!

Suomessa saa myydä vain E-tunnuksella merkittyjä turvaistuimia. Tunnus takaa istuimen olevan EU-alueen standardien mukainen. Turvaistuimen on oltava mieluusti myös alle viisi vuotta vanha. Valmistusviikon ja -vuoden voi tarkistaa istuimen rungosta.

–  Turvaistuimen voi ostaa käytettynä, jos tuntee sen historian, LähiTapiolan liikenneturvallisuuspäällikkö Markus Nieminensanoo

Kolaroitu turvaistuin on kuitenkin käyttökelvoton, koska sen rakenteet ja jännitteet ovat rikkoutuneet ja vyöt venyneet joustamattomiksi.

– Istuimen mukana pitäisi saada myös asianmukaiset kiinnitysohjeet, Nieminen muistuttaa.

Muista nämä turvaistuinta ostaessasi

Lähde turvaistuinkaupoille sillä autolla, johon istuin tulee. Jos perheessä on kaksi autoa, ota niistä pienempi. Huomioi, että selkä menosuuntaan asennettavat istuimet vievät melko paljon tilaa.

Tarkista paino- ja pituusrajat. Jos mahdollista, sovita istuinta lapselle ostohetkellä.

Kokeile istuimen sopivuus autoon ennen ostopäätöstä.

Mieti, mitä ominaisuuksia arvostat turvallisuuden lisäksi. Onko turvakaukalon kantokahva käteen sopiva? Ovatko turvaistuimen tekstiilit ja pehmusteet helposti puhdistettavissa?

Turvaistuimen tilaaminen netistä on aina riski. Varsinkin ulkomaisissa nettikaupoissa myytävien istuinten kiinnitysjärjestelmät voivat poiketa suomalaisista eikä istuin välttämättä sovi omaan autoon.

Jos ostat turvaistuimen käytettynä, varmista sen käyttöhistoria.

Luota asiantuntevaan myyjään.

Lähde: LähiTapiola

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla – 10 kadoksissa, 5 loukkaantunut

    6. 6

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    7. 7

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    8. 8

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla – 10 kadoksissa, 5 loukkaantunut

    6. Näytä lisää