Teresa, Tessa, Terttu

Autot

Valikko

Puolesta ja vastaan: Autoveron poisto puhuttaa Ilta-Sanomien lukijoita

KESKUSTELU
Ilta-Sanomat teetti selvityksen sekä Suomessa että Saksassa myytävänä olevien käytettyjen henkilöautojen hinnoista. Mikäli autovero poistuisi, käytettyjen autojen hinnat lähenisivät Saksan hintatasoa. Näin lukijat kommentoivat autoveron mahdollista poistoa iltasanomat.fi:ssä.

PUOLESTA

Autoveron poisto maksaisi itsensä takaisin pienempinä sairaanhoitokuluina ja työkyvyttömyyseläkemäärinä.

Turvallisuutta teille

Toivottavasti autovero poistuu ja kilometrikulut pienemmäksi. Moottoripyöriin ja huviveneisiin verot, niin sieltä tuo syntynyt vaje saadaan ja jos ei riitä niin muihin esim. mopoihin ja mopoautoihin myös jonkinlainen saastevero. Uutta autoa ei pienituloinen kuitenkaan helpolla pysty hankkimaan, koska syödäkin pitää.

Mp-vero

Jos autovero poistuu niin voittaja on autonsa käteisellä ostava. Kun kyse on yleensä auton vaihdosta niin hyvitys vanhasta on tietysti pienempi ja väliraha pysyy entisellään. Kun autoverotuksen painopiste siirtyy päästöihin perustuvaan verotukseen niin sen vuoksi nuo miljoona kilometriä ajetut Volvot pikku hiljaa päivitetään uudempiin autoihin. Suomen ikivanhan autokannan uusiutuminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä.

Taikalasit

Asia pitäisi hoitaa niin, että verottomille autoille tulisi korkeampi käyttömaksu ainakin aluksi. Tai sitten veron poisto pitäisi tehdä vaiheittain. Olisi erittäin epäoikeudenmukaista, jos juuri hiljattain uuden auton ostanut joutuisi toteamaan ison arvonpudotuksen. Ja sama on tietysti tilanne käytetynkin ostaneelle, koska auton hinta sisältää vanhaa veroa. Tämä ei ole ihan helppo asia, mutta ehdottomasti oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Timppa

Ennen Euroopan Unioniin liittymistä suomalaisia huijattiin mm. vapaalla tavaran liikkumisella EU- maiden sisällä. Autokin piti saada ostaa sieltä, mistä sen halvimmalla saa. Verot ja maksut maksetaan ostomaahan ja mitään muita maksuja ja veroja ei enää perittäisi. Samaa lupailtiin myös ajoneuvovakuutuksista. Vakuutus piti saada ottaa sieltä, mistä sen halvalla saa, vaikka eri maasta mistä auto oli ostettu. Valtiolla ja verottajalla on lyhyt muisti.

Katteettomia lupauksia

Autovero pois niin autokanta uudistuisi vähäpäästöisiin autoihin.

VASTAAN

Tollo peloton

Häviäjiä tässä olisivat ne, jotka ovat ostaneet kalliin auton suurimmaksi osaksi velkarahalla. Ja päälle tulisi vielä korotettu käyttömaksu tai jokin muu maksu, jolla kompensoidaan autoveron tuomaa vajausta valtiolle. Kiitti. Kyllä auton hankkiminen on tehty Suomessa suorastaan rangaistavaksi teoksi, tavalla tai toisella.

Maksaja

Paljonkos tulisi lisämaksuja vuodessa auton käytöstä neljän lapsen yh:lle, jolla on 1 500 euron auto alla eikä uuteen autoon varaa ainakaan seuraavaan seitsemään vuoteen? Jos siis uudet autot halpenevat, niin jostainhan ne rahat takaisin revitään eli ajoneuvovero, katsastus, huollot, renkaat, vakuutus ym. verollinen nousee reippaasti.

Äippä

Eli käytännössä pien- ja keskituloinen menettäisi suhteellisen paljon rahaa, kun auton arvo putoaisi tonneilla yön yli.

Omaisuus kutistuu!

Vielä ei ole kerrottu miten vältetään se, että vanhalla autolla ajava maksaisi toiseen kertaan autoveron mikäli verotus siirretään käyttöön?

Gatekeeper

Autoveron poistosta hyötyisi vain se tuloeliitti, joka tälläkin hetkellä maksaa veroja sen 8% holding-yhtiöidensä kautta. Tavallinen karvahattuporukka maksaisi heidän hulppeiden luxusautojensa verot kohonneina käyttömaksuina.

Köyhätmaksaa

Autoverot vaan pois niin päästään nauttimaan ennätyskalliista bensasta ja tiemaksuista! Tästä pari vuotta eteenpäin, niin autojen hinnat on taas samat kuin ennen (miten kävi partureiden alv-alelle, ei näkynyt hinnoissa!) Kuka sitten hyötyisi? Autokauppias tietenkin ja valtio polttoaine-/tiemaksuverotuloineen. Tavallinen duunari maksaisi nykyistäkin enemmän liikkumisestaan työpaikalle. Oli auto sitten uusi tai vanha. Kiva pitää pihassa hienoa uutta autoa, jolla ei ole varaa ajaa?

Pohjatonkassa

Oli miten oli, mutta mahdollinen autoveron poisto ei saa aiheuttaa nostopaineita muihin autoiluun liittyviin veroihin. 8 miljardia euroa kolmelta miljoonalta autolta pitää riittää!

Maksumies

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Kommentti: Snookermestari Ronnie O’Sullivan sai maistaa omaa lääkettään

    6. 6

      Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

    7. 7

      Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

    8. 8

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Kommentti: Snookermestari Ronnie O’Sullivan sai maistaa omaa lääkettään

    6. Näytä lisää