Leevi

Autot

Näin bensan hinta muuttui 13 kaupungissa

Julkaistu:

Bensa
Bensan hinta on taas nousussa. Raakaöljy ja öljytuotteet – erityisesti bensiini – ovat viime päivinä kallistuneet maailmanmarkkinoilla nopeasti.
Liikennepolttoaineiden jakeluyhtiöt ovat reagoineet asiaan nostamalla kuluttajahintoja. Brent-laadun barrelihinta oli keskiviikkona 61 dollaria, kun hinta tammikuun alkupuolella oli halvimmillaan vähän yli 45 dollaria.

Hintojen kehitystä seuraava Polttoaine.net-sivusto kerää hintatietoja eri puolilta Suomea. Sivuston mukaan litra 95-oktaaninen bensiini maksoi viime viikon torstaina Jyväskylässä 1,384 euroa ja viikon kuluttua 19.2. se maksoi jo 1,412 euroa. Polttoaine.netin tilasto paljastaa, että nousua oli 95-, 98-oktaanisen bensiinin ja dieselin hinnoissa useimmilla 15 tilaston paikkakunnalla.

ÖLJY- ja biopolttoaineala ry:n toimitusjohtaja Helena Vänskä kertoo, mistä raakaöljyn hinnan vaihtelu johtuu ja miten vaikutukset välittyvät kuluttajahintoihin.

– Yksi tärkeä syy raakaöljyn hinnan heilahteluihin on se, että öljy nähdään nyt sijoituskohteena. Sijoittajien hermoilu ja psykologiset markkinareaktiot aiheuttavat hintojen heilahteluja, vaikka todellisuudessa tuotannossa ei ole häiriöitä, Yhdysvaltojen liuskeöljytuotannossa rikotaan ennätyksiä jatkuvasti eikä maailmanlaajuisessa öljyn kysynnässä tai talouden tilassa ole tapahtunut muutoksia.

– Sijoittajat saattavat esimerkiksi pelätä, että terroristijärjestö Isis aiheuttaa ongelmia Lähi-idän öljyntuotannossa. Tai sijoittajien mielessä voi olla pelko siitä, että Yhdysvaltain liuskeöljyn tuotanto laskee, koska uusia esiintymiä ei kustannussyistä porata öljyn alhaisen hintatason takia, hän pohtii.

Vänskän mukaan raakaöljyn maailmanmarkkinahinta heijastuu bensiinin ja dieselin kuluttajahintoihin.

– Bensiinin maailmanmarkkinahintaa on nostanut myös kysynnän kasvu Yhdysvalloissa, kun kuluttajat ovat alhaisten bensiinin hintojen rohkaisemina ostaneet suurempia autoja, jotka kuluttavat enemmän polttoainetta.

VÄNSKÄ arvioi, että öljymarkkinoiden nykytilanteessa ”terve” raakaöljyn hinta olisi noin 60–70 dollaria barrelilta. Vaikka hinta on välillä käynyt lähellä 40 dollaria, ei niin alhainen taso vastaa Vänskän mukaan kysynnän ja tarjonnan nykytasoa. Barreli on öljykaupan mittayksikkö. Sen tilavuus on 159 litraa.

– Kuluttajat eivät tietysti ole tyytyväisiä nouseviin hintoihin, mutta täytyy muistaa, että Suomessa kuluttajahinnoista suurin osa on kiinteätä polttoaineveroa, joka ei muutu raaka-aineiden hintojen vaihdellessa.

– Ja toisaalta hinnat ovat kuitenkin edelleen reilusti halvempia kuin aikaisemmin: esimerkiksi viime syyskuussa bensiinin litrahinta oli yli kolmekymmentä senttiä korkeampi kuin nyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    2. 2

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    3. 3

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    4. 4

      Tesla-miljardööri Elon Muskin äiti saattaa olla upein näkemäsi nainen – tehnyt mallintöitä jo 50 vuotta

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    7. 7

      HS: Asiantuntijoilta musertava arvio 1970–80-lukujen rivitaloista Suomessa – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Perheensä kanssa Barcelonassa lomaillut Bruno, 35, kuoli terrori-iskussa – ”Pikku-Aria ei tule koskaan tuntemaan isäänsä”

    9. 9

      Jari-Matti Latvalalle taas raju pettymys

    10. 10

      Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    8. 8

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    9. 9

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    10. 10

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    2. 2

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    3. 3

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    4. 4

      Tesla-miljardööri Elon Muskin äiti saattaa olla upein näkemäsi nainen – tehnyt mallintöitä jo 50 vuotta

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. Näytä lisää