Elviira, Elvi

Autot

Valikko

Autoverotus Trafin kontolle? Tulli vaikenee

Julkaistu:

Autovero
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin on viime vuosina tulkittu halajavan operatiivista roolia autoveron kannossa. Miten Trafi ja autoveron kannosta nyt vastaava Tulli vastaavat?
Autoilun verotuksen jakaantumisesta sen eri alalajien kesken Suomessa huolehtii valtiovarainministeriö. Itse veronkannosta kuitenkin vastuu jakautuu usealle eri toimijalle. Arvonlisäveron osuuden autoilusta kerää lopulta verohallinto, vaikka se maksetaankin kullekin palveluntarjoajalle.

Autoveron eli auton hankinnan yhteydessä maksettavan rahan kerää Tulli, vaikka hyvin pieni osuus tästä rahasta tuloutuu myös Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin kautta.

Trafi puolestaan huolehtii vuotuisen käyttömaksun eli ajoneuvoveron keräämisestä kansalaisilta.

Tulli on ollut viimeisen reilun 10 vuoden aikana tapetilla nimenomaan autoverotukseen liittyen varmasti enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä yhteensä. Sitä on arvosteltu rajusti autojen verotukseen liittyen. Tulli on itsepintaisen jääräpäisesti pitänyt kiinni omista tulkinnoistaan liittyen autojen verotusarvojen määritykseen.

No comment!

Suurin osa vuoden 2002 jälkeen tapahtuneista, erityisesti käytettyjen autojen verotukseen liittyvistä muutoksista ovat käynnistyneet auton tuoneen veronmaksajan valitettua kohtelustaan. Osaa näistä tapauksista on käyty testaamassa oikeudessa saakka.

Yle uutisoi vuonna 2012 että Trafi hamuaa autoverotukseen liittyviä tehtäviä Tullilta, ja sama huhu ponnahti pintaan hetki sitten myös Tuulilasi-lehden autoverotukseen keskittyneellä keskustelupalstalla. Ylen mukaan Trafi oli tuolloin palkannut lyhyen ajan sisällä Rovaniemen toimipisteisiinsä runsaasti väkeä lisää, minkä olisi pitänyt indikoida muutosta verotuksen operatiivisessa kannossa.

IS kysyi Tullin viestintäjohtajalta Mika Parkkoselta asiasta, mutta Parkkonen ilmoitti ettei Tulli kommentoi asiaa lainkaan, koska keskustelua käydään nimimerkein sosiaalisessa mediassa.

Trafin toimialajohtaja Olli Lindroos puolestaan kertoo, että asia on ollut tapetilla muutamia vuosia sitten, mutta vain ehdotusasteella. Lindroosin mukaan Trafi ei ole ottamassa vastuulleen itse autoveron kantoa, mutta suosisi mielellään verotuksen siirtämistä käyttöön painottuvaksi. Tämä tarkoittaisi että autoveron kautta kerättävän, noin miljardin euron potti siirtyisi siinä tapauksessa Trafin vastuulle.

– Miten asia sitten ratkaistaan mielellään niin, ettei autoilun kokonaisverorasitus kasva, on toinen kysymys. Verotuksen määrä ja kokonaispotin jakaantuminen on kuitenkin valtiovallan päätettävissä oleva asia, Lindroos sanoo.

Rovaniemen toimipisteen henkilöstömäärän kasvun Lindroos kertoo johtuvan alueellistamispolitiikasta, johon Trafi on ottanut muiden valtionhallinnon yksiköiden tavoin osaa.

Ota kantaa

Kenen pitäisi huolehtia autoveron kannosta?

Tullin 8% Trafin 17% Jonkun muun 13% Ei kenenkään 63%
Ääniä yhteensä 3357

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    4. 4

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”tosiaan on syytä huoleen”

    5. 5

      Sisarenpoika muukalaislegioonan suomalaislegendasta: ”Kyöstiä odotettiin Suomeen”

    6. 6

      Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

    7. 7

      Esikoistaan odottava Serena Williams hätkäyttää – poseeraa alasti lehden kannessa

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Fanit suuttuivat turhaan Lauri Markkaselle – Chicago Bulls julkisti nyt hänen pelinumeronsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    7. 7

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    8. 8

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    9. 9

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    10. 10

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    4. 4

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”tosiaan on syytä huoleen”

    5. 5

      Sisarenpoika muukalaislegioonan suomalaislegendasta: ”Kyöstiä odotettiin Suomeen”

    6. Näytä lisää