Signe, Varma

Autot

HS: Virkamiehet sössivät satojen tuhansien Toyota-kaupan – ”väkisin viedyistä autoista” vain satasien sakot

Julkaistu:

panssariautokauppa
Veronmaksajille koitui poliisin pieleen menneestä autokaupasta valtava lasku.
Poliisin ns. Karhuryhmälle tilattiin kaksi poliisikäyttöön lopulta käyttökelvottomaksi osoittautunutta Toyota Land Cruiser -maasturia, joihin paloi yhteensä peräti 362000 euroa, kertoo Helsingin Sanomat.

Japanista tilatut autot laivattiin Dubaihin panssaroitaviksi. Kun autot tulivat Suomeen, ne eivät menneetkään painojen vuoksi katsastuksessa läpi. Lisäksi kävi ilmi, että autot oli tehty Lähi-idän vaatimusten mukaisiksi eikä niitä siten voinut käyttää EU:n alueella, HS kirjoittaa.

Kaikkiaan hankintaprosessiin liittyi lukuisia epäselvyyksiä. Muun muassa laskut ehdittiin säädösten vastaisesti maksaa ennen kuin selvisi, ettei autoja pystytäkään ottamaan käyttöön.

Kun autot tuotiin Suomeen, ne olisi pitänyt myös viedä lopputarkastukseen Poliisin tekniikkakeskukseen Kouvolaan. Tätä ei kuitenkaan pystytty tekemään, sillä Karhuryhmä vei autot suoraan lentokentältä Pasilan poliisitalolle.

– Ne vietiin väkisin, toinen syytettynä ollut mies kertoi oikeudelle.

Myös asiakirjoissa ilmeni tutkinaassa epäselvyyksiä. Osa hankinta-asiakirjoista on kateissa, eikä autojen vastaanotostakaan ole löytynyt dokumentaatiota.

HS:n mukaan esimiesasemassa ollut syytetty sai 15 päiväsakkoa ja hänen alaisensa 10. Esimies joutuu siten maksamaan 825 euroa ja alainen 410 euroa.

Lopulta autot lahjoitettiin ulkoministeriön käyttöön Suomen edustustoissa ulkomailla.

Lisää panssariautokaupan yksityiskohdista voit lukea Helsingin Sanomista.

Ota kantaa

Tarvitaanko Suomessa panssariautoja?

Kyllä 44% Ei 47% En tiedä 9%
Ääniä yhteensä 2891

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi farssi: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

    4. 4

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    5. 5

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    6. 6

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    7. 7

      Enontekiön surmatun äiti: tyttäreni eli unelmaansa koiria hoitaen – sitten elämän vei ihminen, jonka piti rakastaa häntä

    8. 8

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    9. 9

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    10. 10

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    5. 5

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    6. 6

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    7. 7

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    8. 8

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    9. 9

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    10. 10

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi farssi: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

    4. 4

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    5. 5

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    6. Näytä lisää