Ritva

Autot

Valikko

Poliisi ryhtyi sakottamaan myös näitä autoja - pääsivät vielä viime vuonna kuin koira veräjästä

Julkaistu:

sakotus
Peltipoliisin terveiset lähtevät nyt aiempaa selvästi herkemmin esimerkiksi virolaisille kuljettajille.
Vuoden alusta lähtien ulkomaille rekisteröityjen ajoneuvojen kuljettajat saavat automaattisen liikennevalvonnan kautta sakot suoraan suomalaiseen kotiosoitteeseen.

Helsingin poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen komisario Dennis Pastersteinin mukaan ulkomaille rekisteröidyt autot muodostavat noin neljä prosenttia (noin 20000 ylinopeutta) kameratolppaan ajetuista ylinopeuksista.

– Mikäli auton kuljettajalla on sekä suomalainen osoite että henkilötunnus, voimme lähettää rikesakon suoraan poliisin liikenneturvallisuuskeskuksesta kotiin, Pasterstein selittää.

Erityisesti Viroon rekisteröityjen autojen kuljettajien kaasujalka on osoittautunut raskaaksi, sillä kamerat tallentavat noin 8000 virolaisajoneuvon ylinopeutta vuosittain.

– Kuljettajien onkin hyvä pitää mielessä, että jatkossa kameroiden tallentamia ylinopeuksia ja niistä aiheutuneita sakkoja ei pysty enää välttämään ulkomaille rekisteröidyn ajoneuvon turvin, lisää Pasterstein.

Rikesakkoa ei ole vielä mahdollista lähettää ulkomaille, mutta EU-lainsäädäntö on muuttumassa ja tulevaisuudessa EU-kansalaisille voidaan lähettää sakko suoraan henkilön kotimaan osoitteeseen.

Eri maiden viranomaiset vaihtavat ajoneuvotietoja Eucaris-tietojärjestelmän kautta (European Car and Driving Lisence Information System). Tietojärjestelmä on ollut käytössä vuodesta 1994 saakka ja se mahdollistaa ajoneuvo-, ajoneuvon omistajan ja haltijatiedon vaihdon järjestelmään liittyneiden valtioiden välillä. Tällä hetkellä järjestelmään on liittynyt 35 valtiota mukaan lukien Man-saaret, Jersey ja Gibraltar.

Ota kantaa

Oletko saanut peltipoliisilta ylinopeussakon?

Olen 36% En ole 64%
Ääniä yhteensä 21870

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Poliisi selvittää joukkotappelua Porvoon rannassa – kaksi venekuntaa otti yhteen

    6. 6

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    7. 7

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    8. 8

      Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

    9. 9

      Pamela Andersonilla upea edustusasu – rinta oli vilahtaa iltapuvun "halkiosta"

    10. 10

      Tuhannet suomalaiset ovat käyneet Mauno Koiviston haudalla – Mona, 10, pyysi päästä hyvästelemään presidentin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    6. 6

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    7. 7

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    10. 10

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Poliisi selvittää joukkotappelua Porvoon rannassa – kaksi venekuntaa otti yhteen

    6. Näytä lisää