Elviira, Elvi

Autot

Valikko

Lukijan bongaus: Ruotsalaiskirjassa irvaillaan Suomen autoverokyttäykselle

Julkaistu:

Ilta-Sanomien lukija vihjasi autotoimitukselle verkossa kiertävästä veroirvailusta.
Kyse on ”Populäärimusiikkia Vittulajänkältä” (”Populärmusik från Vittula”) kirjastaan tunnetusta ruotsalaisesta Mikael Niemestä, jonka dekkarissa "Mies joka kuoli kuin lohi" (”Mannen som dog som en lax”) sivutaan myös suomalaista autoverotusta.

Seuraavassa suora sitaatti Niemen dekkarissa käydystä keskustelusta. Näkökulma on, kuten alta käy ilmi, ruotsalainen.

– Mersu on todennäköisesti varastettu, olen juuri tsekkaamassa listaa kadonneista autoista.

– Etsintäkuulutetaan se saman tien, Therese sanoi.

– Älkää unohtako tarkistaa myös Suomen puolelta, Sonny huomautti. - Auto voi olla sieltäkin. Tai jopa Pohjois-Norjasta.

– Hyvä.

– Eikä pidä unohtaa tulliakaan, Sonny sanoi. - Pyydetään heitä käymään läpi automaatin ottamat valokuvat.

– Mitä tarkoitat?

– Pohjoisen tulliasemat ovat olleet suurimmaksi osaksi miehittämättömiä sen jälkeen, kun sekä Ruotsi että Suomi liittyivät EU:hun. Mutta niihin on asennettu automaattikamerat. Jokainen ohi kulkeva ajoneuvo valokuvataan. Monet sukkuloivat edestakaisin rajan yli, ja suomalaiset haluavat tarkistaa missä ihmiset yöpyvät.

– Nyt kyllä huijaat.

– Enkä huijaa, ruotsalainen joka yöpyy Suomessa yli 180 kertaa vuodessa joutuu maksamaan ajoneuvoveroa Suomeen. Se on jäänyt huomaamatta monelta tornionlaaksolaiselta, ja heidän autonsa on takavarikoitu.

Therese katsoi Sonnya ja pystyi ilmeestä päättelemään, että mies puhui totta.

Olisiko autoilun verotuksessa aihetta useampaankin kaunokirjalliseen teokseen tai peräti elokuvaan? Kommentoi alla.

Ota kantaa

Uskotko veronmaksua seuraavien rajakameroiden olemassaoloon?

Uskon 49% En usko 51%
Ääniä yhteensä 6032
  • Verotus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    3. 3

      Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

    4. 4

      Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

    5. 5

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    6. 6

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    7. 7

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    8. 8

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    9. 9

      Paul Kariyalta ilkikurinen kuitti yhteydestään Teemu Selänteeseen: ”Hänen ajatuksiaan ei ollut vaikea lukea”

    10. 10

      Pätkäistyt housut ovat kesän kuumimmat pöksyt – näin löydät parhaan mallin juuri omalle vartalollesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    3. 3

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    4. 4

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    7. 7

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    8. 8

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    9. 9

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    10. 10

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    3. 3

      Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

    4. 4

      Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

    5. 5

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    6. Näytä lisää