Uuno

Autot

Valikko

Tässä autossa on ainekset vaikka mihin!

Julkaistu:

Koeajo
Ford Mondeo ei häpeä, vaikka se sijoittui Vuoden auto 2015 -kisassa toiseksi.
Suomalaiset autotoimittajat valitsivat Vuoden auto Suomessa 2015 -voittajan viime vuoden lopussa. Voittajaksi kiri Volkswagen Passat, mutta hyväksi kakkoseksi tuli Passatin suoranainen kilpailija Ford Mondeo. Sikäli Mondeolta erinomainen suoritus, sillä automallin suurimmaksi kompastukseksi koitui se, että sen piti tulla jo pari vuotta sitten markkinoille. Valmistajan tehdasjärjestelyt kuitenkin siirsivät markkinoille tuloa ja nyt myyntiin tullessaan auto on hieman vanhahtava. Todettakoon, että myös sen vuoksi Mondeon suoritusta Vuoden auto -kisassa voikin pitää erinomaisena.

Autoteollisuudessa tapahtuu lyhyessä ajassa ja kaksi vuotta on pitkä aika. Sopiikin kysyä, että jos Mondeo vastaisi täysin tätä päivää, mikä olisi tilanne Vuoden auto -kisassa sitten ollut.

Tämä kaikki on tietysti hypoteettista, sillä jos Mondeo olisi tullut ajallaan tuotantoon ja markkinoille, se ei tietysti olisi ollut Vuoden auto -kisassa mukana lainkaan, koska kisa pidetään aina uusien automallien kesken.

Joka tapauksessa pitkään kestänyt odotus on nyt palkittu. Ford Mondeo on täällä tällä hetkellä hienompana kuin koskaan. Yli 120 suomalaista autotoimittajaa ei voi olla väärässä, auto on yksinkertaisen hyvä.
Mondeon ulkonäkö on uhmakkaampi kuin minkään niin sanotun perusauton ulkonäkö tällä hetkellä. Mondeon muotoilu on hyvin amerikkalaista ja syystäkin, sillä uusi Mondeo on ensimmäistä kertaan sen historiassa niin sanottu worldcar – maailmanauto, jota myydään lähes samanlaisena joka mantereella. Yhdysvalloissa ja muutamilla muilla markkinoilla Mondeo kulkee Fusion-nimellä.

Mondeon edellinen sukupolvi oli tilava. Uutuus on vielä tilavampi, kaikkiin korimalleihin on tullut lisää pituutta senttejä. Akseliväli on entisellään, korkeutta on edeltäjää hieman vähemmän. Pääntilaa kuitenkin riittää, sillä istuimia Mondeossa on pistetty alaspäin.

Edellisen Mondeon ajettavuus oli hyvällä tasolla eikä uutuus tee poikkeusta. Auton alustarakennetta on muokattu edeltäjämallista kokonaan uusiksi. Auto on suoralla vakaa ja mutkissa hyvin ohjautuva ja sähköisesti tehostu ohjaus toimii.

Koeajamamme versio oli varustettu 203-hevosvoimaisella Ecoboost-bensiinimoottorilla – vaikka hevosvoimia on riittävästi, malli ei kuitenkaan ole bensiinimalliston yläpään edustaja. Sen päälle tulee vielä 240-hevosvoimainen versio.

Koeajettu versio on siis varsin riittävä perusperheautoksi suorituskykynsä puolesta. Kuusiportainen automaattivaihteisto, joka kuuluu automaattisesti voimalinjaan, toimii moitteitta. Nelivetoa tuollaiset voimavarat vielä vaatisivat, kun vääntöäkin on komeat 345 newtonmetriä, mutta bensiinimoottoreiden yhteyteen nelivetoa ei ole luvassa.

Vielä siihen, miksi Mondeo ei voittanut Vuoden auto -äänestystä. Sisätilojen osalta se ei pääse aivan siihen mihin Passat pystyy.

Vaikka Mondeolla ajaa mielikseen, Passatiin verrattuna se on sisältä hieman vanhahtava ja materiaalit ovat hivenen muovisen oloiset – Passat puolestaan edustaa niin muotoilussa kuin materiaaleissa ehdottomasti edistyksellisyyden keihäänkärkeä.

Sinä aikana kun Ford valmista Mondeota hautoi, myös autojen infotainment-järjestelmät ovat edistyneet huimasti. Mondeossa asiat toimivat ja ne hoidetaan laajalta 8-tuumaiselta kosketusnäytöltä, mutta silti sen käyttöliittymä on vanhahtava.

Keskikonsolissa olevat ilmastointilaitteen säätimet ovat myös huonot käyttää. Jos asiat olisi suunniteltu uusiksi Mondeon vihdoin tullessa markkinoille, ne olisi varmasti Fordillakin tehty hieman paremmin ja harkitummin.
  • Koeajo
  • Ford

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Kuva: Tulikuumaa höyryä purkautui Helsingin ydinkeskustaan – liikenne Mannerheimintiellä katkaistu

    3. 3

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Poliisilla suuroperaatio Kotkassa: Useita asevarkaudesta epäiltyjä otettu kiinni

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    8. 8

      Ovatko tässä Suomen upeimmat terassit? Kokoa yli 300m2, uima-allas, kaikki herkut

    9. 9

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    10. 10

      Pelastusoperaatio käynnissä Naantalissa – sukeltajat etsivät pinnan alle vajonnutta henkilöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Kuva: Tulikuumaa höyryä purkautui Helsingin ydinkeskustaan – liikenne Mannerheimintiellä katkaistu

    3. 3

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Poliisilla suuroperaatio Kotkassa: Useita asevarkaudesta epäiltyjä otettu kiinni

    6. Näytä lisää