Leena, Matleena

Autot

Valikko

Edistykselliset kosketusnäytöt kohta historiaa – uutta tekniikkaa tulossa jo tilalle

Julkaistu:

Tekniikka
Juuri kun autoileva maailma alkaa tottua kosketusnäyttöihin, on niiden aika väistyä tuoreemman tekniikan tieltä. Tätä tekniikkaa voi sitten käyttää myös hansikkaat kädessä!
Kosketusnäytöllä hallittavat viihdejärjestelmät ja kiinteät navigaattorit ovat arkipäivää autoissa. Niitä löytyy tänä päivänä myös pienimmistä ja halvimmista autoista – jos ei vakiovarusteena niin lisävarustelistalta.

Osa autonvalmistajista on siirtänyt jo kaiken muun paitsi itse fyysiseen ajamiseen liittyvän hallittavaksi kosketusnäytöltä.

Kosketusnäytöissä on kuitenkin omat ongelmansa. Niiden käyttö varsinkin Volgan mutkasta pohjoiseen suunnanneille kansoille on hankalaa, sillä paksuilla rukkasilla normaalikokoisetkin valintaruudut ovat ylivoimaisen pieniä käyttää. Vaikka autonvalmistajien käyttämät näytöt ovatkin painalluksella toimivia, ne eivät ole sormen sähkönjohtavuuteen perustuvia, kuten useiden älypuhelinten näytöt. Tämän lisäksi sormenjäljet näytöllä eivät ole erityisen hygieenisiä eikä näyttävän näköisiä.

Suurin ongelma kosketusnäytöissä on kuitenkin, että ne vaativat katseen siirtämistä itse näyttöön. Se on luonnollisesti liikenneturvallisuusriski, sillä kojetaulusta käsikopelolla ja lihasmuistilla löytyvien mekaanisten nappuloiden käyttö onnistuu yleensä ilman katseen siirtämistä tiestä.

Seuraava askel on jo tulossa

Volkswagen-konserni on esitellyt jo ensimmäisen sukupolven kosketusnäytöt, jotka reagoivat ruudun edessä elehtimiseen – tarkemmin sanoen autoista löytyy jo nyt näyttöjä, joiden valikot ovat normaalisti piilossa, mutta ponnahtavat näkyviin kun käden vie näytön lähelle. Tällaista järjestelmää käytetään jo nyt useissa konsernin autoissa.

Seuraavassa vaiheessa näyttöjen kokoa kasvatetaan ja samalla myös niiden reagointia elehtimiseen kehitetään.

VW lanseerasi juuri käynnistyneessä Las Vegasin kansainvälisessä autonäyttelyssä Golf R Touch -konseptin, jossa uutta tekniikkaa esitellään. Käden heilautus pään korkeudella kohti tuulilasia avaa kattoluukun ja vastakkaiseen suuntaan tietysti sulkee sen.

VW kertoo myös muun muassa auton istuimen säätöjen onnistuvan pelkästään eleillä. Myös yksinkertaisempia ja useammin tarvittavia toimintoja kuten ilmastoinnin tai radion säätöä kesken ajon voi vastaisuudessa myös hoitaa pelkästään kädenliikkeillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    8. 8

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    9. 9

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    10. 10

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    8. 8

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    9. 9

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    10. 10

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    6. Näytä lisää