Atso

Autot

Neljä pitkää vuotta tuottivat tulosta: Tosielämän Batmobile-replika ilahduttaa lapsia!

Julkaistu:

Elokuva-autot
Riemukuplan ja erilaisten Bond-autojen rinnalla yksi ikonisimmista elokuvakärryistä on Batmobile. Leffoista nähtyjen autojen tuplakappaleita on useampia maailmassa, mutta sellaisen hankkiminen on vaikeaa. Pitää siis tehdä itse!
Australian Camdenista kotoisin oleva 29-vuotias Zac Mihajlovic päätti toteuttaa unelmansa Batmobilen omistamisesta muutama vuosi sitten – ja nimenomaan omin käsin.

Leffojen kuvauksissa käytetyt autot löytyvät yleensä museoista tai arvokkaista yksityiskokoelmista, ja niistä promokäyttöä varten rakennetut jäljitelmät puolestaan kiertävät maailman messuja ja näyttelyitä vetonauloina. Lepakkoauton ostaminen on siis vähintään hankalaa.

Mihajlovic ei tästä lannistunut. Mies otti hitsipillin kauniiseen käteen, ja alkoi työstämään replikaa Tim Burtonin ohjaaman vuoden 1989 Batman-elokuvan autosta. Neljä vuotta pitkiä talli-iltoja sekä reippaasti apua isoisältä tuottivat tulosta.

Nyt Mihajlovicilla on kohtalaisen lähelle elokuvissa nähtyä autoa viety jäljitelmä, joka kaikenlisäksi Australian kohtuullistettujen rakentelusäännösten mukaan toteutettuna on lisäksi katulaillinen. Omistajan mukaan auto on todennäköisesti ainoa ’89-vuoden elokuvan autojen jäljitelmistä, jossa on oikeasti rekisterikilvet. Ja tämä siis huolimatta siitä että autossa on leffasta tuttu liekinheitin takana.

Mihajlovic päätti jakaa iloa myös muille. Urakan valmistuttua hän solmi sopimuksen Make-A-Wish –hyväntekeväisyyssäätiön kanssa, ja kiertää nyt Batmaniksi pukeutuneena autollaan ajeluttamassa vakavasti sairaita lapsia ympäri Australian.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

    4. 4

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    5. 5

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    6. 6

      Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

    7. 7

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Narahtiko Khloe Kardashian kuvanmuokkauksesta? Pikkuruinen vyötärö herätti fanien epäilykset: ”Järkyttäviä Photoshop-mokia”

    9. 9

      Tullin kuvat rankoista viinalasteista: Yhdestä autosta löytyi jopa 3000 litraa alkoholia – ”Kun auto laahaa, niin näet heti”

    10. 10

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

    4. 4

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    5. 5

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    6. Näytä lisää