Hanna, Johanna, Jenni

Autot

Valikko

Onko autossasi dieselmoottori? Leasingfirma: Hyytymisvaara on suurin juuri nyt - tässä syy

Julkaistu:

dieselautot
Varsinkin dieselmoottorilla ajavien kannattaa olla tarkkana talven ensimmäisten pakkasten aikaan.

- Jottei matka katkeaisi kesken, pitää ehdottomasti tankata talvilaatua, sillä kesälaatuinen diesel hyytyy jo muutaman asteen pakkasessa. Pohjois-Suomen kovimpiin pakkasiin on tietyillä asemilla tarjolla erikseen myös arktista laatua, muistuttaa LeasePlan Finlandin tekninen päällikkö Jukka Myyrinmaa.

Kylmillä keleillä huomiota kannattaa kiinnittää myös auton esilämmitykseen. Kylmän moottorin käynnistäminen pakkasella lisää polttoaineenkulutusta ja synnyttää enemmän haitallisia päästöjä. Lisäksi lämpimällä ja sulalla autolla on sekä miellyttävämpää että  turvallisempaa lähteä liikenteeseen.

Jos käytössä on polttoainetoiminen lisälämmitin, on hyvä pitää mielessä muutama tärkeä seikka:

- Ensinnäkin polttoainetoiminen lämmitin kannattaa jättää päälle, kun lähtee ajamaan, ja antaa sen sammua itsekseen. Jos lämmitintä käytetään vain lyhyitä aikoja, eli katkaistaan aina esimerkiksi vartin lämmityksen jälkeen, se menee tukkoon ja lopulta rikkoutuu, selvittää Myyrinmaa ja jatkaa:

 - Lämmityksen jälkeen autolla pitää ajaa vähintään yhtä pitkä aika kuin sitä on lämmitetty, jotta akku ehtii latautua riittävästi seuraavaa käynnistystä varten.

Mikäli autoa ei ole aikaa esilämmittää, kannattaa sen antaa lämmetä hetki tyhjäkäynnillä. Rauhallinen ajotapa antaa voitelunesteille aikaa lämmetä ja alkaa toimia asianmukaisesti.

Ota kantaa

Tankkaatko jo talvilaatua?

Kyllä 60% En 26% En tiedä 14%
Ääniä yhteensä 4009

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    4. 4

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    5. 5

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    6. 6

      Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

    7. 7

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    8. 8

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    9. 9

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    10. 10

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    7. 7

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    8. 8

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    9. 9

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    10. 10

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    4. 4

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    5. 5

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    6. Näytä lisää