Marko, Markus, Markku

Autot

Valikko

Legendaarisen maasturin tietotekniikka muistuttaa 1990-luvun PC-maailmasta

Koeajo
Legendaarisen Pajeron hinta ei päätä huimaa, mutta tietotekniikka muistuttaa 1990-luvun PC-maailmasta.
Mitsubishi ei ole juuri pitänyt meteliä Pajeronsa uudistamisesta. Se ei ole varsinainen ihme, sillä kerrottavaa ei tällä kertaa ole kovinkaan runsaasti.

Aloitetaan kuitenkin siitä mitä on, eli ulkonäöstä.

Edestä uutuuden tunnistaa nyt led-päiväajovaloin koristellusta uudesta puskurista sekä uudesta maskista, takaa taas vararengaskoteloa kiertävästä leveästä koristeraidasta.

Ostajan kannalta hieman oleellisempaa uutta löytyy varustelistalta, jossa ilahduttaa Xenon-lähivalojen ilmestyminen myös malliston halvimman eli 63 290 euron hintaisen Invite-version vakiovarusteisiin.

Valmistajan mukaan myös äänieristystä on parannettu, mutta muutoksen tasoa on ilman tarkempaa mallivertailua mahdotonta arvioida.

Kokonaisuutena Pajero on yhä erittäin etenemis- ja vetokykyinen (Instyle Navi –versiossa 3 500 kg jarrullista), siis aito maastoauto.

Maasturiin kuuluva traktorimaisuus tuntuu ajossa niin hyvässä kuin pahassa. Maantiellä meno on tyhjällä autolla ajoittain karvaan pomppuista, mutta kuormalla mukavuusaste kohoaa.

Kilpailijoita vastaan Mitsubishi pärjää ennen muuta hinnallaan. Esimerkkinä luokan mittatikkuna usein käytetty vastaava Toyota Land Cruiser on Pajeroa selkeästi kalliimpi ostos.

Hintaero myös näkyy, muun muassa Toyotaa suurempana kulutuksena ja aataminaikuisessa tietoviihdetekniikassa. Pahinta puuteosastolla on Instyle Navin nykymittapuulla surkean hankalakäyttöinen pikseligrafiikka-tehdasnavi-multimediakeskus. Se ei hyvälläkään tahdolla kuuluisi enää tälle vuosikymmenelle.

Mitsubishi Pajero 3.2 Di-D AT Instyle Navi

KIITÄMME
Etenemis- ja vetokykyä
Hintaa kilpailijoihin nähden

MOITIMME
Vanhentunutta navigaattoria
Kulutusta jopa maasturiksi

Moottori
R4, turbodiesel, 3 200 cm3, 147 kW (200 hv)/3 800 r/min, 441 Nm/2 000 r/min
Suorituskyky 0-100 km/h 11,1 s, huippunopeus 180 km/h Kulutus 8,5 l/100 km diesel CO2-päästöt 224 g/km
Voimansiirto A5, kytkettävä neliveto alennusvaihtein ja lukoin Mitat p 4 900, l 1 875, k 1 890 mm
Akseliväli 2 780 mm, omamassa 2 380 kg
Tavaratila 215-1 790 l, tankki 88 l Hinta 69 990 euroa
  • Koeajo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Erkki Tuomioja juhlarahakohusta: ”Totaalista historiantajun puutetta”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    4. 4

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

    7. 7

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    10. 10

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Erkki Tuomioja juhlarahakohusta: ”Totaalista historiantajun puutetta”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    4. 4

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. Näytä lisää