Elviira, Elvi

Autot

Valikko

Ministeri Risikko pyytää koululaisilta ideoita liikenneturvallisuuden kohentamiseksi

Julkaistu:

Turvallisuus
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko on kutsunut kolmentoista koulun oppilaita etsimään keinoja nuorten liikenneturvallisuuden kohentamiseksi.
Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle -hankkeen tarkoituksena on löytää konkreettisia keinoja nuorten liikenneturvallisuuden kohentamiseksi ja hyödyntää nuorten omia ideoita liikenneturvallisuustyössä.

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko on kutsunut hankkeeseen 13 kummikoulua eri puolilta Suomea: 2 alakoulua, 4 yläkoulua, 3 lukiota ja 4 ammattikoulua. Kummikoulut ovat mukana hankkeessa kevääseen 2016 saakka.

Koulut on valittu siten, että ne edustavat erilaisia liikenneympäristöjä maaseudusta suuriin kaupunkeihin.

Nuorten ajatuksia kuullaan tieliikennelain kokonaisuudistuksessa sekä ajokoulutusuudistuksen valmistelussa.

Hanke toteutetaan yhdessä liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenteen turvallisuusviraston Trafin, Liikenneturvan, poliisihallituksen sekä kummikoulujen kanssa. Koulujen edustajat kokoontuvat säännöllisesti kahden lukuvuoden ajan. Ensimmäinen teemapäivä on marraskuun puolivälissä.

15–20-vuotiaita kuolee Suomessa liikenteessä lähes kaksinkertainen määrä verrattuna turvallisimpiin maihin.

Hankkeen taustalla on huoli erityisesti nuorten liikenneturvallisuudesta. Nuoria, 15–20-vuotiaita, kuolee Suomessa liikenteessä lähes kaksinkertainen määrä verrattuna turvallisimpiin maihin, Trafi kertoo.

Trafin tiedotteen mukaan Suomen tieliikenteessä kuolee noin 260 ihmistä vuodessa ja loukkaantuneita tilastoidaan noin 7 100. Asukaslukuun suhteutettuna Suomi sijoittuu EU-maiden keskitasoon. Esimerkiksi kaikki muut Pohjoismaat ovat liikenneturvallisuudessa Suomea edellä.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

    2. 2

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    3. 3

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Harvinainen video paljastaa, millaista on elämä Isisin pääkaupungissa – kaduilla merkkejä lähestyvästä uhkasta

    6. 6

      Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

    7. 7

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    8. 8

      Max Verstappenin kiukuttelu kävi kalliiksi – nuorukaiselle lätkäistiin hurjat sakot

    9. 9

      Sebastian Ahon uusi joukkuekaveri ei halua luopua pelinumerostaan – aloitti hulvattoman kaupankäynnin

    10. 10

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    2. 2

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    5. 5

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    6. 6

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    7. 7

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    10. 10

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

    2. 2

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    3. 3

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Harvinainen video paljastaa, millaista on elämä Isisin pääkaupungissa – kaduilla merkkejä lähestyvästä uhkasta

    6. Näytä lisää