Reija

Autot

Muutos autoverolakiin tulossa 2015: Kaikille kansalaisille määräaikainen lupa verottomaan autoiluun!

Julkaistu:

autovero
EU:n komissio on vaatinut Suomea muuttamaan lainsäädäntöään. Uudet pykälät astuvat voimaan ensi vuonna.
Suomen nykyinen autoverolaki ei oikeusministeriön tuoreen tulkinnan mukaan riittävän selkeästi mahdollista Suomessa vakinaisesti asuvan henkilön oikeutta käyttää toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa rekisteröityä ajoneuvoa Suomessa lyhytaikaisesti veroa suorittamatta.

Komissio on katsonut, että Alankomaissa sovellettu 14 päivän veroton käyttö olisi EU-lainsäädännön mukainen.

Tähän perustuen niin sanottua "ajoneuvon lyhytaikaista verotonta käyttöoikeutta" aiotaankin nyt laajentaa siten, että Suomessa vakinaisesti asuva luonnollinen henkilö saa käyttää "omaa tarvetta varten" "väliaikaisesti maahantuomaansa ajoneuvoa" veroa suorittamatta yhtäjaksoisesti enintään 14 päivän ajan kerran kalenterivuodessa.

Tällainen lyhytaikainen käyttö edellyttää, että ajoneuvo on rekisteröity toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Ajoneuvoa voisivat Suomessa käyttää myös muut samaan perheeseen kuuluvat henkilöt. Valvonnallisista syistä ajoneuvosta on kuitenkin annettava Tullille käyttöönottoilmoitus ennen käytön aloittamista Suomessa.

Ulkomailla rekisteröityjen autojen väliaikaisen käytön laajentamisella ei arvioida olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.

Tuleva lakiteksti:

Muussa kuin 34 b, 34 c, 35, 35 a tai 35 b §:ssä tarkoitetussa tapauksessa saa Suomessa vakinaisesti asuva luonnollinen henkilö käyttää omaa tarvettaan varten väliaikaisesti maahantuomaansa ajoneuvoa veroa suorittamatta yhtäjaksoisesti enintään 14 päivän ajan kerran kalenterivuodessa, jos ajoneuvo on rekisteröity toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Määräaikaan lasketaan myös muiden samaan perheeseen 34 c §:n 2 momentin mukaisesti kuuluvien henkilöiden väliaikainen ajoneuvon käyttö Suomessa.

Ota kantaa

Aiotko autoilla ensi vuonna verottomasti, ulkomaille rekisteröidylla autolla?

Kyllä 29% En 71%
Ääniä yhteensä 25461

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    2. 2

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    3. 3

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    4. 4

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    5. 5

      Näin Niinistö kommentoi Trumpin YK-puhetta ja uhkausta Pohjois-Korealle –”Se oli kyllä melkoinen ilmaisu”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Kaisa jätti uskonnollisen yhteisön ja löysi seksuaalisuutensa lesbopiireistä: ”Oli pakko uskaltaa”

    8. 8

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    9. 9

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    10. 10

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    5. 5

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    2. 2

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    3. 3

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    4. 4

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    5. 5

      Näin Niinistö kommentoi Trumpin YK-puhetta ja uhkausta Pohjois-Korealle –”Se oli kyllä melkoinen ilmaisu”

    6. Näytä lisää