Uuno

Autot

Valikko

Tuliko yllätyksenä? Näin käsky "osta maitoa" vaikuttaa kuljettajaan

Julkaistu:

Kännykkä
Liikenneturvan tuoreen selvityksen mukaan neljä kymmenestä matkapuhelinta ajon aikana käyttäneestä autoilijasta kertoi joutuneensa vaaratilanteeseen puhelimen käytön seurauksena.
Etenkin viestien kirjoittaminen ja lukeminen lisäävät onnettomuusriskiä. Liikenneturva kannustaa kuljettajia rauhoittamaan ajoajan ajamiselle lokakuussa käynnistyvällä kampanjalla "Kun ajat, aja".

Tarkkaamattomuus, eli huomion kiinnittyminen muuhun kuin ajamiseen, on tutkimusten mukaan yhtenä riskitekijänä joka kolmannessa onnettomuudessa Euroopassa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan matkapuhelimen käyttö ajon aikana nostaa riskin joutua liikenneonnettomuuteen moninkertaiseksi.

Liikenneturvan selvityksen mukaan neljä kymmenestä kännykkää ajon aikana käyttäneistä kuljettajista kertoi joutuneensa vaaratilanteeseen viimeisen kahden vuoden aikana ajonaikaisen puhelimen käytön takia; vaaratilanteeseen, kuten auton ajautumiseen pois omalta kaistalta.

Kolme neljästä kuljettajasta pitää ajonaikaista matkapuhelimen käyttöä vaarallisena. Neljä viidestä kuljettajasta mieltää tekstiviestittelyn tai sosiaalisen median käytön myös vakavaksi rikkomukseksi. Sitä pidetään yhtä vakavana kuin ajokortitta ajoa tai punaisia päin ajamista.

Nopeatempoisessa liikenteessä muutama sekunti on ikuisuus, kun onnettomuustilanne lähtee kehittymään. Tekstiviestin kirjoittaminen nostaa peräänajo-onnettomuuteen joutumisen riskin kuusinkertaiseksi. On hyvä miettiä, onko se ”osta maitoa” -viesti todella niin tähdellinen, että haluaa nostaa riskiään joutua onnettomuuteen, toteaa suunnittelija Petri Jääskeläinen Liikenneturvasta.

Onnettomuusriskit kasautuvat, kun katse ja ajatus ovat pois liikenteestä ja kädet irti ratista. Ammattikuljettajia aidoissa liikennetilanteissa seuraamalla on saatu selville, että katseen poistuminen muutamaksi sekunniksi kasvattaa tilastollista riskiä joutua liikenneonnettomuuteen moninkertaiseksi.

Tieliikennelaissa ajonaikainen viestintälaitteiden ajoa häiritsevä käyttö on kiellettyä. Liikenneturvan selvityksen mukaan suurin osa kuljettajista välttääkin puhelimen käyttöä autoillessa.

- Moni kokee, että jo puhelimen viesti- tai soittoääni vie huomion liikenteestä. Ennen ajoon lähtöä tarkkaamattomuusriskit voi minimoida laittamalla kännykän äänettömälle ja laukkuun pois näkyvistä. Jos puhelu on pakko soittaa, voi auton pysäyttää turvalliseen paikkaan ennen luuriin tarttumista, Jääskeläinen vinkkaa.

Liikenneturva aloittaa kolmevuotisen tarkkaamattomuus liikenteessä -kampanjan lokakuussa 2014. Kampanjakehotuksella Kun ajat, aja halutaan muistuttaa kuljettajia siitä, että ajon aikana on syytä keskittyä ajamiseen.

Ota kantaa

Oletko lähettänyt joskus mobiiliviestin jossa pyydät ostamaan maitoa?

Olen 36% En ole 64%
Ääniä yhteensä 3859
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. 6

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    7. 7

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    8. 8

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    9. 9

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    10. 10

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. Näytä lisää