Uuno

Autot

Valikko

Tämä kolmekymppinen jatkaa omilla linjoillaan

Julkaistu:

PARIISIN AUTONÄYTTELY 2014
Renaultin lippulaiva Espace on käynyt läpi kattavan muodonmuutoksen.
Uusi Renault Espace pohjautuu pitkälti vuosi sitten Frankfurtin autonäyttelyssä esiteltyyn Initiale Paris –konseptiautoon. On silti syytä muistaa, että Espace on jo 30-vuotias ja autoa on valmistettu runsaat 1 245 000 kappaletta. Uuden sukupolven myötä menestystä odotellaan edelleen, ainakin ranskalaismerkin omilla markkinoilla.

Uudessa tilavassa ja innovatiivisessa crossoverissa yhdistyy Renault’n mukaan voimakas muotoilu viettelevään ulkonäköön. Kauneus on tietenkin aina katsojan silmissä. Joka tapauksessa uusi Espace noudattaa alkuperäisiä perusperiaatteitaan, joihin kuuluvat muun muassa tilava, valoisa ja muunneltava matkustamo ja mukava matkanteko sekä kuljettajalle että kaikille viisi- tai seitsemänpaikkaisen mallin matkustajille.

Sisätilat hyötykäyttöön

Auton suunnittelussa ja valmistuksessa erityistä huomiota on kiinnitetty sisätilojen muunneltavuuteen, jossa Espace on ollut esikuvana, myös muille autoille. Auto on entistäkin mukavampi ajaa, sillä isosta koostaan huolimatta Espace on entistä ketterämpi. Tämän on aikaan saanut mm. se, että uutuus on 250 kg edeltäjäänsä kevyempi.

Uusi Espace pyrkii murtautumaan pois perinteisten tila-autojen kaavoista dynaamisten crossover-linjojensa sekä erottuvan olemuksensa avulla. Sen pituus on 4,85 metriä ja leveys 1,87 m, joten mittasuhteet ovat verrattain tasapainoiset. Tasapainoista ulkomuotoa täydentää korkeus, 1,68 m, joka on 63 mm edellisen sukupolven Espacea matalampi. Vaikutelma korostuu yhä lisää pitkän akselivälin, 2,88 m, vaikutuksesta. Pidentynyt akseliväli hyödyttää lisäksi myös matkustamotilan avaria tiloja.

Tyylikkääksi hiottu ulkomuoto on myös aerodynaaminen, sen ilmanvastuskerroin on 0,30 Cd. Tällä hetkellä Espace ei ole Suomen maahantuontiohjelmassa.

Ota kantaa

Pitäisikö Renault'n ottaa taas suurempia mallejaan Suomen tuontiohjelmaan?

Kyllä, niitä kaivataan! 58% Ei, niitä ei tarvita! 42%
Ääniä yhteensä 2368

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    2. 2

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    3. 3

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    4. 4

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    5. 5

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    6. 6

      Newcastlen yliajon silminnäkijä BBC:lle: ”Näin teinin yltä päältä veressä”

    7. 7

      Yli 700 evakuoitu Espanjan Andalusiassa metsäpalon takia – upea luontonähtävyys vaarassa tuhoutua

    8. 8

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    9. 9

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    10. 10

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    4. 4

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    2. 2

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    3. 3

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    4. 4

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    5. 5

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    6. Näytä lisää