Aija, Aava

Autot

Valikko

Pariisin autonäyttely 2014: Tulossa uusi Honda Jazz – näin valitset käytetyn oikein markkinoilta

PARIISIN AUTONÄYTTELY 2014
Kolmannen sukupolven Honda Jazz on sisältä entistä tilavampi.
Pariisissa esitellään jo ensi kesänä myyntiin tulevan seuraavan Jazzin prototyyppi. Akseliväli on 30 mm nykymallia pidempi, minkä ansiosta takaistuintilat ovat kasvaneet entisestään. Korin mitat ovat kuitenkin säilyneet lähes ennallaan, sillä pituus on kasvanut vain 15 mm.

Nykyisen Jazz-sukupolven moottorit tekevät aikanaan tilaa prototyypissä esiteltävälle uudelle 1,3-litraiselle Earth Dreams Technology -moottorille. Hondan mukaan odotettavissa on nykyistä parempi suorituskyky yhdistettynä entistäkin pienempään kulutukseen. Käsivalintainen vaihteisto muuttuu kuusivaihteiseksi, ja sen vaihtoehtona on CVT-automaattivaihteisto.

Hybridit yleistyvät Suomessa hiljalleen

Honda Jazz ei pätevyydestään huolimatta ole Suomessa käytettynä erityisen yleinen malli, ja sen hybridiversio sitäkin vähemmän. Millään myytävistä hybridiautoista ei ole ajettu erityisen paljon, mieluummin päinvastoin. Moni myyntiyksilöistä on hädin tuskin sisään ajettuja esittelyautoja, joiden ajomäärät ovat sen mukaiset. Mukavuuspainotteinen Elegance-varustetaso on selkeästi yleisin.

Jos hakukriteerit laajentaa koskemaan myös muut kuin hybridimallit, valinnanvara kasvaa reilusti. Samalla alkaen-hinnat putoavat useita tuhansia noin 15 000 euron tuntumaan, mutta suuria ajomääriä ei vieläkään tavata. Tämä viittaisi siihen, että Jazzeilla ajetaan tavanomaisesti enimmäkseen ns. nurkka-ajoa taajamissa, ja se onkin Jazzin ominta aluetta – etenkin hybridille.

Malliuudistus luo markkinoille liikehdintää

Muista kuin hybrideistä 1,4-litrainen moottori on yleisempi kuin 1,2-litrainen, mutta niiden välillä ei ole havaittavissa mitään selkeätä hinnaneroa puoleen tai toiseen. Auto vaikuttaa säilyttävän arvonsa ensimmäisten elinvuosiensa aikana suhteellisen hyvin.

Uuden Honda Jazzin hinnat alkavat Suomessa tällä hetkellä noin 17 750, hybridin vajaasta 22 000 eurosta. Siksi käytettyä Jazzia etsivän kannattaakin miettiä omat tarpeensa tarkkaan, sillä hyppäys käytetystä uuteen ei välttämättä ole suuren suuri, jos esimerkiksi hybridin lisäksi jokin muukin moottorivaihtoehto tulee kysymykseen.

Upouusi 1,2-litrainen Jazz Trend, 1,4-litrainen vähän ajettu, lähes uutta vastaava Jazz Comfort tai jo muutaman vuoden ikäinen Jazz Hybrid Elegance voivat olla käytännössä lähes saman hintaiset. Malliversioiden käytännön erot ja omia tarpeita vastaavuus kannattaakin siksi selvittää koeajamalla.

Ota kantaa

Oletko joskus harkinnut pienen tila-auton ostoa?

Olen, usein 41% Juu en ole 40% Ajan sellaisella 13% Vaihdoin sellaisen pois 6%
Ääniä yhteensä 966

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    2. 2

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    3. 3

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    4. 4

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    5. 5

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    6. 6

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    7. 7

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    8. 8

      Satu Tuomisto julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä liikemiesrakkaansa kanssa – rakastavaiset kuin kaksi marjaa

    9. 9

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    10. 10

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    2. 2

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    3. 3

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    4. 4

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    5. 5

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    6. Näytä lisää