Teijo

Autot

Valikko

Tämä säästökikka voi pahimmillaan jopa tappaa - käytätkö sitä itse?

Nastojen repiminen talvirenkaista ja niiden käyttäminen kesärenkaina säästää rahaa mutta saattaa maksaa henkesi.
Rengasvalmistaja Michelin muistuttaa, että kitka- ja nastarenkaat on kehitetty jäälle ja lumelle, siis aivan erilaisiin olosuhteisiin kuin kesärenkaat.

- Kun nastarengasta on käytetty jo monta vuotta talvirenkaana ja sitten siitä yritetään tehdä kesärengas, niin todennäköisesti rengas ei vanhan kumiseoksen takia toimi ollenkaan, toteaa Toni Rämet Micheliniltä.

- Esimerkiksi vesiliirtoon joutuu huomattavasti aiemmin kuin kunnollisella kesärenkaalla. Ajoneuvo ei käyttäydy vakaasti eikä johdonmukaisesti väistötilanteessa. Tämä pätee jo hiljaisissa nopeuksissa.

Ylikomisario Matti Pulkkinen kertoo, että nastojen nyppiminen talvirenkaasta on hyvin yleistä.

- Ei talvirengas tietenkään ole kesärenkaan väärti. Se voi olla hyvin petollinen rengas etenkin syksyn liukkailla, Pulkkinen muistuttaa.

Muun muassa autolehtien mittausten mukaan kuluneella kitkarenkaalla 80 kilometrin tuntinopeudesta tehdyn jarrutuksen jarrutusmatka on lähes 10 metriä pidempi kuin parhaalla kesärenkaalla. Sekä kitkarengas ja nastansa menettänyt talvirengas hävisivät kesärenkaille muun muassa Tekniikan Maailman taannoisessa turvallisuuskokeessa.

Jos yllä mainitut rajoitukset kuitenkin huomioi sekä ennen kaikkea säätää ajonopeutensa renkaiden heikoimpien ominaisuuksien mukaiseksi, voi käytetty talvirengas olla kaikesta huolimatta hyväksyttävä valinta myös kevyeen kesäajoon.

Erityisen hyvästä yhdistelmästä käytetyn talvirenkaan ja kesäkelin tapauksessa ei kuitenkaan ole kysymys.

Ota kantaa

Ajatko talvirenkailla kesällä?

Ajan, hyvin menee 32% Ajan, mutta ei mene hyvin 2% En aja 63% En tiedä 3%
Ääniä yhteensä 31060

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    7. 7

      Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

    8. 8

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    9. 9

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    10. 10

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    6. 6

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    7. 7

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    8. 8

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    9. 9

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    10. 10

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää