Pertti, Albert

Autot

Valikko

Tuhannet laistivat turvavyön käytöstä: Tällaisia ovat kootut selitykset

Turvavyön käyttö
Poliisi tarkkaili tienkäyttäjien turvavöiden käyttöä valtakunnallisen turvalaitevalvontaviikon aikana.
Koko maan alueella tehdyissä tarkastuksissa (8.-14.9.) poliisit havaitsivat yli 2 800 tienkäyttäjää, jotka eivät käyttäneet turvavyötä. Näistä lähes sata oli alaikäisiä.

- Autossa ilman turvavöitä matkustavat osoittavat välinpitämättömyyttä omasta turvallisesta liikkumisesta. He eivät omasta mielestään joudu onnettomuuksiin, eivät ainakaan itse aiheuta niitä, kertoo komisario Jari Strengell Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Liikenneturvan tekemien tutkimusten mukaan turvavyön käyttämättä jättäminen on yleistynyt taajama-alueilla. Vuonna 2013 turvavöitä käytti taajamissa 87 kuljettajista ja matkustajista. Edellisvuoteen verrattuna turvavyön käyttö väheni kolmella prosentilla.

Strengellin mukaan ilman turvavyötä matkustaneilla on tavallisesti samat selitykset toiminnalleen. Poliisin kuulemia selityksiä ovat esimerkiksi seuraavat:

- En huomannut.
- Lyhyt työ- tai kauppamatka.
- Minä olen taitava kuljettaja.
- En tiennyt, että vyötä tulee käyttää.
- Vyön käyttö painaa niskaa ja olkapäätä.

Vyön käyttämättä jättämisestä narahtavat tienkäyttäjät eivät aina jaksa suhtautua viranomaisten huomautukseen asiasta kovinkaan kypsästi. Strengellin mukaan poliisit joutuvat kuuntelemaan autoilijoiden kiukuttelua muun muassa seuraavasti:

- Olette pikkumaisia.
- Eikö teillä ole muuta tekemistä.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien vuoden 2012 onnettomuustilastojen mukaan niistä kuolleista, jotka eivät käyttäneet turvavyötä, olisi vyön käyttö pelastanut eri todennäköisyyksillä 20 prosenttia (15 henkilöä). Samoin turvavyö olisi vähentänyt tai estänyt vammautumisen 90 prosentilla onnettomuuksiin joutuneilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    2. 2

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    3. 3

      Lähipäiville luvassa lumisadetta – talvirenkaat kannattaa vielä pitää

    4. 4

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    7. 7

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    8. 8

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    9. 9

      Pirulliset valepoliisit kärkkyvät vanhusten rahoja – tätä asiaa oikea poliisi ei tee koskaan

    10. 10

      Mies lähti kokemaan kalaverkkoja Mynämäellä – nyt häntä etsitään helikopterilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    2. 2

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    3. 3

      Lähipäiville luvassa lumisadetta – talvirenkaat kannattaa vielä pitää

    4. 4

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. Näytä lisää