Martta

Autot

Valikko

Autokaupassa myös pieniä valonpilkahduksia: Chrysler kertoi kovista kasvuluvuista

Julkaistu:

Autokauppa
Vaikka maailmanlaajuisen autokaupan vaikeudet ovat jo käsin kosketeltavia, löytyy joukosta myös yllättäjiä. Viimeksi hyvästä tuloksesta on ilmoittanut Fiatin nykyään omistama Chrysler.
Amerikkalainen Chrysler ilmoitti elokuun myyntituloksensa. Luvut ovat yllättävän positiivissävytteisiä.

Chryslerin palettiin kuuluvan Jeepin myynti kasvoi elokuussa huikeat 49 prosenttia, mikä on tehtaan ilmoituksen mukaan merkin kaikkien aikojen paras tulos elokuulta - samoin kaikkien aikojen suurin myyntivolyymin nousu minkään Chrysler-merkin historiassa.

Toisaalta automyynti maailmanlaajuisesti ponnistaa tällä hetkellä pohjalta, ja näyttäviä kasvulukuja voi saada aikaan hyvin pienillä myynnin muutoksilla.

Isoja avolava-autoja valmistava Ram-divisioona ilmoitti myyntinsä kasvaneen 33 prosenttia, mikä tarkoitti lukumääräisesti parasta myyntiä 12 vuoteen. Edellisten vuosien vastaaviin kuukausiin verrattuna Ramin myynti on kasvanut jo 52 perättäisenä kuukautena. Chryslerin avolavojen myynti on laahannut perinteisesti pahasti Fordin pick-upien perässä.

Lopulta myös piskuisten Fiatin myynti Yhdysvalloissa nousi 12 prosentilla, vaikka tehtaan valikoimaan ei kuulu uudella mantereella kuin 500-sarja.

Kaiken kaikkiaan Chryslerin myynti Yhdysvalloissa nousi elokuussa 198 379 kappaleeseen, mikä on 20 prosenttia kovempi tulos kuin viime vuoden elokuulla.
  • Fiat
  • chrysler

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. 6

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    7. 7

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    8. 8

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    9. 9

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. Näytä lisää