Varpu, Vaula

Autot

Kiistelty avo-taksi sai lopullisen ratkaisun: "Yrittäjä mursi vanhan taian"

Julkaistu:

Helsingin kaduilla suhaava avoautotaksi ehti aiheuttaa kohun muutamassa päivässä. Taustalla on väärinkäsitys jos toinenkin.
IS kertoi viime perjantaina taksiyrittäjästä, joka toi Helsingin taksiliikenteeseen ensimmäisen avoautomallisen taksin sitten sota-ajan. Yrittäjä kertoi avotaksin keränneen paljon myönteistä huomiota kaupungilla.

Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen. Vain muutamaa päivää myöhemmin Helsingin Uutiset kertoi, kuinka taksitarkastaja oli pyytänyt yrittäjää takseineen poistumaan liikenteestä Helsingin Asema-aukiolla.

Yrittäjän mukaan perusteena oli se, ettei avoauto ole lain mukaan taksiliikenteeseen sopiva, koska sen taksikylttiä ei ole asennettu Trafin määräysten mukaisesti katolle.

- Ymmärrettävästä syystä avoautoon on vähän vaikea laittaa kylttiä katolle. Tarkastajan tarkoitus oli selkeästi kammeta avoautotaksi pois liikenteestä, mutta sanoin, että lähden vain käsiraudoissa pois tästä tolpalta, yrittäjä kertoi Helsingin Uutisille.

Helsingin Taksiautoilijat ry:n puheenjohtaja Jukka Kuusiston mukaan pitää paikkansa, että taksitarkastajan ja yrittäjän välillä oli käyty asiasta keskustelua perjantain ja lauantain välisenä yönä Asema-aukiolla.

- Avoauton ilmestyminen illalla tolpalle oli tarkastajan kapasiteetille vaikea käsittää. Totta kai se oli vaikea käsittää, koska eihän tällaista ole ikinä ollut, Kuusisto sanoo.

Viranomainen määrää

Kuusisto kertoo ryhtyneensä selvittämään asiaa välittömästi siitä kuultuaan. Kävi ilmi, että taustalla oli väärinkäsitys jos toinenkin. Taksikyltin ohella tarkastajan huomion oli kiinnittänyt auton kaksiovisuus, sillä myöskään kaksiovisia autoja ei taksiliikenteessä ole perinteisesti sallittu.

Ei ole kuitenkaan taksitarkastajan tehtävä määrittää, soveltuuko auto ammattikäyttöön. Sen määräävät autolle muutoskatsastuksen tekevät katsastusviranomaiset.

- Tarkastaja ei saanut silloin välittömästi nähtäväkseen rekisteriotetta. Taksiautossahan ammattikäyttö on merkitty sinne rekisteriotteeseen.

Tästä johtuen taksitarkastaja pyrki selvittämään asiaa sitä varten luodun tekstiviestipalvelun kautta.

- Tämä auto on rekisteröity niin sanotusti vara-autoksi, eli sekä yksityiseen että ammattikäyttöön. Jostakin syystä tekstiviestillä saa kuitenkin selville vain auton ensisijaisen käyttötarkoituksen.

Taksitarkastaja jäi siis siihen uskoon, että avo-taksia ei oltu rekisteröity ammattikäyttöön. Väärinkäsityksen myötä pohja konfliktille oli luotu.

Nyt asian oikea laita on myös taksitarkastajien tiedossa.

- Meille ei kuulu autojen katsastukset tai rekisteröinnit. Jos viranomainen hyväksyy sen taksikäyttöön, niin se on silloin taksi. Taksi Helsingin virallinen kanta on, että avo-taksi saa jatkaa toimintaansa, Kuusisto toteaa.

Maailma muuttuu, taksit sen mukana

Kuusiston mukaan avo-taksin ajoon tuonut yrittäjä raivasi tietämättään tietä muille.

- Tässähän on sellainen hupsunhauska juttu, että miten laitat avoautoon taksikyltin, jonka sijainti on Trafin määrityksissä selkeästi merkitty. Se on merkitty ainoastaan katolle. Kun hän sai sen auton hyväksyttyä muutoskatsastuksessa, niin hän tuli samalla murtaneeksi sellaista vanhaa taikaa, Kuusisto naurahtaa.

Kuusiston mukaan on ainoastaan hyvä asia, jos joku keksii keinoja, joilla houkutella takseihin uusia asiakkaita. Kysyntä kun on ollut jo kauan laskusuunnassa. Vastaavana innovaationa hän pitää esimerkiksi karaoketaksia.

Muutoksen tuulet puhaltavat taksimaailmassa muutenkin.

- Aiemminhan viranomaiset eivät myöskään halunneet päästää farmariautoja taksiliikenteeseen. Nyt niitä on henkilöautotakseista varmaan puolet. Maailma muuttuu, ja me seuraamme sitä koko ajan. Ei me täällä kellarissa sitä ihmetellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      NHL-seuralta pysäyttävä uutinen: konkarihyökkääjä sairastui vakavasti

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. 6

      Suomalaisnainen pakeni ahdistelijan kynsistä Intiassa – poliisi etsii teosta epäiltyä autonkuljettajaa

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Mediat: Yli 40 kuollut Meksikon maanjäristyksessä

    9. 9

      Uskomaton debyytti! Henrik Haapala osui heti Florida Panthersin riveissä

    10. 10

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    7. 7

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      NHL-seuralta pysäyttävä uutinen: konkarihyökkääjä sairastui vakavasti

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. Näytä lisää