Paula, Pauliina

Autot

Valikko

Harkitsetko uudenlaista pientä ”ihmemoottoria”? Näin kauan niiden arvioidaan kestävän

Julkaistu:

PIENET IHMEMOOTTORIT
Yhä pienemmät, usein kolmisylinteriset ja ahdetut bensiinimoottorit ovat tulleet markkinoille jäädäkseen. Mutta kuinka pitkäikäisiä ne ovat?
Fordin 1,0-litrainen EcoBoost –moottori on valittu luokkansa ”Engine of the Year” -voittajaksi jo kolmena vuotena peräkkäin, vuosina 2012, 2013 ja 2014. Pienet, ahdetut bensiinimoottorit ovat muillakin autonvalmistajilla nykyisin nouseva trendi, vastaavia voimanlähteitä on esimerkiksi myös VW-yhtymällä ja PSA-yhtymällä.

Pikkumoottorit ovat siis tätä päivää, mutta kuinka pitkäikäisiä ne ovat? Kestääkö pieni moottori voimakasta ahtamista ja suuria litratehoja yhtä pitkään kuin ennen muilta moottoreilta on totuttu?

Fordin moottorikehityksen ja EcoBoost-moottoriasiantuntija Paul Swift antoi Ilta-Sanomille suoran vastauksen sitä kysyttäessä.

- Olemme laskeneet, että uuden 140-hevosvoimaisen 1.0 EcoBoost –moottorin pitäisi kestää kovassa käytössä oikein huollettuna noin 240 000 kilometriä ilman ongelmia. Hieman leppoisemman kaasujalan taitava kuljettaja päässee yli 300 000 kilometrin rajapyykin, Swift vahvistaa.

Suomessa vaativat keliolosuhteet ympäri vuoden voivat tarkoittaa samaa kuin kova käyttö lämpimimmissä maissa. Huoltoväliä ei öljynvaihdon osalta todennäköisesti kannata venyttää yli vuodeksi, vaikka huolto-ohjelma siihen ehkä mahdollisuuden antaisikin.

Nimenomaan turbomoottorit ovat vaativia voiteluöljyn laadun suhteen.
Fordin arvio moottorinsa eliniästä antaa viitteitä myös muiden valmistajien tuotteiden normaalista käyttöiästä. 250 000 kilometriä olisi normaalia, 300 000 jo hyvä tulos.

Pikkumoottorin salaisuudet

Fordin 1.0 EcoBoost -moottorin kehitykseen on osallistunut asiantuntijoita kaikkialta Euroopasta mukaan lukien insinöörit Fordin Aachenissa ja Duntonissa sijaitsevista tutkimuskeskuksista. Moottorissa on kompakti valurautainen sylinterilohko, mutta sylinterinkansi on valmistettu alumiinista. Sylinterinkanteen on integroitu pakosarja, jonka järjestelyn avulla voidaan alentaa pakokaasujen lämpötiloja. Näin saavutetaan optimaalinen polttoaineen ja ilman suhde.

Fordin menestysmoottorissa on myös uudenlainen vauhtipyörä ja kampiakselin hihnapyörä, jotka antavat tasaisemman moottorin käynnin verrattuna perinteiseen 3-sylinteriseen moottoriin. Sen puristussuhdetta on vähennetty erikoispinnoitetuin männin, matalan vastuksen männänrenkain, matalan vastuksen kampiakselin tiivistein ja öljyssä kylpevän jakohihnan avulla.

Ota kantaa

Kuinka pitkään odotat autosi moottorin kestävän ilman isoja korjauksia?

Yli 100 000 km 7% Yli 200 000 km 18% Yli 300 000 km 23% Yli 400 000 km 18% Yli 500 000 km 15% Yli 600 000 km 19%
Ääniä yhteensä 32836
  • Hyödyksi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. 6

      Tenniskaunotar paljasti treenatun vartalonsa string-uimapuvussa – nautti täysin siemauksin paparazzien huomiosta

    7. 7

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    8. 8

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    9. 9

      Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

    10. 10

      Poliisi julkaisi varoittavan kuvan juhannusliikenteeseen lähtijöille: ”Olkaa ainakin varovaisempia kuin nämä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. Näytä lisää