Oliver, Olivia, Oiva

Autot

Valikko

GM:n takaisinkutsuskandaali paisuu – myös suomalaisten suosikkimallin myynti keskeytetään

Julkaistu:

Tekniikka
Viime kuukausina runsaasti palstatilaa takaisinkutsukampanjansa ansiosta saanut GM sukeltaa edelleen. Nyt virtalukko-ongelmien rinnalle on ilmestynyt lisää tarkastettavaa, tällä kertaa turvatyynyjen osalta.
General Motorsin virtalukkoskandaali jatkaa paisumistaan. Vuoden alusta koko ajan kasvanut tarkastettavien autojen määrä on paisunut nyt jo pyörryttävään lukuun: yhtiö on lähettänyt takaisinkutsukirjeitä jo 29 miljoonalle autonomistajalle.

Virtalukko-ongelmaan väitetysti liittyviä kuolemantapauksia on on GM:n mukaan 13 kappaletta, vaikka uutistoimisto Reutersin mukaan kuolemantapauksia olisi 74.

Virtalukko-ongelmat eivät ole GM:n ainoa murheenkryyni. Nyt Yhdysvalloissa ja Kanadassa on keskeytetty suosikkimalli Chevrolet Cruzen myynti, sillä sen turvatyynyissä on havaittu mahdollisesti ongelmia.

Turvatyynyt valmistanut japanilainen Takata on jo ilmoittanut viallisista tyynyistä, ja niiden korjauskutsu koskee useiden eri merkkien autoja – viimeksi maanantaina Nissan ja Honda ilmoittivat kutsuvansa 755 000 autoa korjauksiin viallisten turvatyynyjen vuoksi, samoin Toyota on kutsunut 650 000 autoa takaisin.

GM:n turvatyynyongelma ei kuitenkaan koske sinänsä viallisia turvatyynyjä, vaan Cruzet on saatettu kasata GM:n mukaan väärällä, autoon sopimattomalla tyynyllä. Törmäystilanteessa väärä turvatyyny ei välttämättä toimi suunnitellulla tavalla. Suomessa Chevrolet Cruze on merkin suosituimpia automalleja, mutta täällä myynnissä olevien Cruzejen suhteen ei ole vielä tietoa takaisinkutsun tarpeesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    4. 4

      Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Tiger Woods kärysi ratista Jupiterissa

    7. 7

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    8. 8

      50-vuotias mies avautuu vaietusta aiheesta: ”Olen isätön, vaikka minulla on isä”

    9. 9

      Ylen toimitusjohtaja Kivinen: nämä asiat olivat Jääskeläiselle vaikeita

    10. 10

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    8. 8

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    9. 9

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    10. 10

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    4. 4

      Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. Näytä lisää