Hemmo, Hemminki

Autot

Valikko

Katso miten suomalainen käräyttää rattijuopon - "ei haluta naapurustoon ja kotikadulle"

LIIKENNERIKOS
Suomalaiset eivät halua läheisiään rattijuopon kyytiin tai rattijuoppoja kotikaduilleen, ilmenee Liikenneturvan kyselystä.
Valtaosa kertoo myös ilmoittavansa rattijuopumusepäilyn poliisille. Ilmoitusten perusteella tuhansia rattijuoppoja poistetaan liikennettä vaarantamasta vuosittain.

Suomalaisia yhdistää toive siitä, että läheiset menevät vain selvän kuljettajan kyytiin. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista 94 prosenttia piti asiaa erittäin tärkeänä ja 6 % melko tärkeänä.

- Etenkin nuorille kuljettajille on syytä korostaa, kuinka elintärkeää selvä kuljettaja on, Liikenneturvan viestintäpäällikkö Kaisa Hara toteaa.

Liikenneraittiutta arvostetaan omassa elinpiirissä laajemminkin. Lähes kaikki kyselyyn vastanneista pitivät erittäin tärkeänä sitä, ettei omassa naapurustossa tai kotikadulla olisi rattijuoppoja (92 %). Rattijuopumuksen vahva paheksunta näkyy myös siinä, että 82 % vastaajista haluaisi lisää rattijuopumusvalvontaa.

Tuhansien rattijuoppojen matka keskeytyy ilmoitukseen

Paheksunta johtaa ilmoituksiin, sillä Liikenneturvan vuonna 2012 toteuttamassa kyselyssä vastanneista yhdeksän kymmenestä kertoi todennäköisesti ilmoittavansa poliisille rattijuoposta. Kolmannes rattijuopoista jääkin poliisiin haaviin ilmoitusten perusteella. Vuonna 2012 noin 6000 rattijuoppoa saatiin pois liikenteestä ilmoitusten myötä.

- Poliisin saamat ilmoitukset vahvistavat, että rattijuopumuksen vastaiset asenteet ohjaavat käyttäytymistä ja parantavat liikenneturvallisuutta, Hara toteaa.

Ota kantaa

Oletko ollut rattijuopon kyydissä?

Olen 38% En ole 50% En tiedä 13%
Ääniä yhteensä 4230

Näin pistät kapuloita rattijuopon rattaisiin

  • Älä päästä humalaista rattiin.
  • Pidä porukka kasassa.
  • Mene vain selvän kuskin kyytiin.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

    4. 4

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    5. 5

      Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

    6. 6

      Karhu ja kolme poikasta riistakamerassa säikäytti Jennin – paistoi lasten kanssa makkaraa paikalla päivää aiemmin

    7. 7

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Saara Aallon viehkeä yllätys Ahtisaarelle – lauloi kuin Marilyn: ”Paljon onnea, herra presidentti”

    10. 10

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    6. 6

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    7. 7

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    8. 8

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    9. 9

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    10. 10

      Hbl: Helsinkiläismies kuoli, mutta kukaan ei kertonut asiasta omaisille – selitys sai pojan tolaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

    4. 4

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    5. 5

      Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

    6. Näytä lisää