Merja

Autot

Valikko

Koeajo: Onko Volvo S60 T5 vielä viisisylinterinen?

Volvon takaluukussa kiiltelevä T5-merkintä on tavannut tarkoittaa viisisylinteristä turbokonetta.
Vaan eipä tarkoita enää. Nyt kyseessä on kaksilitrainen ja nelisylinterinen suorasuihkutusmoottori, joka kuitenkin tarjoilee hevosvoimia varsin totutusti eli 245:n kappaleen verran.

Uutta T5:a voi kuvailla luokassaan miellyttäväksi tuttavuudeksi, eikä vanhasta viisisylinterisyyden aikakaudesta jää kaipaamaan kuin korkeintaan äänimaailmaa. Uusi 8-portainen momentinmuunninautomaatti toimii modernin bensatekniikan kanssa upeasti yhteen ja turboahdin huolehtii alaväännöstä esimerkillisesti.

Edes kulutus ei koeajon perusteella karkaa huolimattomallakaan ajotavalla aivan taivaisiin, kuten vastaavaa mallimerkintää kantaneiden Volvojen kanssa oli vielä muutama vuosi sitten valitettavasti tapana. Ja vaikka S60 on kokoisekseen hieman painava, koeajon aikana mittasimme voimavaroihin nähden varsin kohtuullisen eli reilun seitsemän litran janoisuuslukeman sadalle kilometrille.

Uutena Volvo-erikoisuutena uudessa automaatissa on stall-start-ominaisuus, eli vaihteistolle voi kertoa erikseen odotettavissa olevasta ripeästä liikkeellelähdöstä. Käytännössä Volvo-kuski voi siis painaa auton ollessa paikallaan hetkeksi sekä kaasun että jarrun pohjaan, jolloin vaihteisto ja moottori vaihtavat toimintatilaa; ensin mainittu urheilulliselle ohjelmalle ja jälkimmäinen turboahtimen yliahtotoiminnolle.

Ajotuntumaltaan S60 on silti ennen kaikkea mainio maantiennielijä, ei varsinainen mutkailottelulaite. Parhaimmillaan kuusikymppinen on koeajoyksilöstä poiketen pikemminkin mukavuus- kuin sporttipainotteisesti varusteltuna.

Ja vaikka porrasperäistä autoa ei yleensä ostetakaan varsinaiseksi rahtijuhdaksi, auton pientä ja aukoltaankin aika hankalaa konttia on pakko hieman moittia. Vaan onneksi sentit on käytetty muualla hyvin. Erityisesti matkustamotilat ilahduttavat, keskipaikka poislukien.

Ota kantaa

Haluaisitko olla Volvo-kuski?

Olen jo 36% Kyllä kiinnostaisi 28% No en 37%
Ääniä yhteensä 7515
  • Volvo
  • Koeajo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Lintilän kaksoissalkusta nousemassa kohu – edessä valtavat jääviysepäilyt

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Perussuomalaisten uusi kulttuuriministeri on Sampo Terho

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    6. 6

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    7. 7

      HIFK:n kapteeni Arttu Luttinen jättää seuran

    8. 8

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    9. 9

      Venäläinen sota-alus törmäsi karjalaivaan ja upposi Mustallamerellä

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    7. 7

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    8. 8

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    9. 9

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Lintilän kaksoissalkusta nousemassa kohu – edessä valtavat jääviysepäilyt

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Perussuomalaisten uusi kulttuuriministeri on Sampo Terho

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    6. Näytä lisää