Usko

Autot

Valikko

Korretkin pellolta bensiinitankkiin: mitä ihmettä Mersu nyt puuhaa?

Mercedes-Benz haluaa muuttaa maatalousjätteet, kuten vehnän korret etanolipolttoaineeksi.
Mercedes-Benz kehittää yhteistyössä kahden kemian alan yhtiön kanssa uutta polttoaineratkaisua, jossa maatalouden jätteet kuten vehnän korret muutetaan uudeksi biopolttoaineeksi. Sunliquid20 –polttoaine on 20-prosenttisesti etanolipohjaista, missä ei sinällään ole mitään erityisen uutta taivaan alla. Erityistä ja jopa tiettyä kilpailuetua on sen sijaan nähtävissä siinä, että uutta polttoainetyyppiä voidaan jo nykyisin käyttää Mercedeksen olemassa olevissa BlueDirect-bensiinimoottoreissa.

Sunliquid20:n oktaaniluku on yli 100, joten suorituskyvyn suhteen uusi polttoaine ei edellytä kompromisseja. Eräiden arvioiden mukaan jopa neljännes bensiinin kysynnästä Euroopassa voitaisiin täyttää kasvipohjaisilla etanolipolttoaineilla vuoteen 2020 mennessä. Sunliquid20-polttoaineen käyttökokeet ovat jo käynnistymässä Stuttgartin alueella.

Päästöjä on alennettava – vai onko?

Euroopan komissio on julkaissut ehdotuksensa EU:n energia- ja ilmastopoliittisiksi tavoitteiksi vuoteen 2030. Komissio esittää 40 prosentin päästövähennystavoitetta ja vähintään 27 prosentin uusiutuvan energian tavoitetta vuoteen 2030. Uusiutuvan energian tavoite on sitova EU-tasolla, mutta jäsenvaltiokohtaisia tavoitteita ei asetettaisi.

Erillisen uusiutuvan energian tavoitteen tarpeellisuus on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan jo ennen ehdotuksen julkaisemista. Suomessa Öljyalan Keskusliitto katsoo, että liikenteen päästöjen vähentämisessä on toimivaksi ja kustannustehokkaaksi lähestymistavaksi osoittautunut erillinen, sitova polttoaineita koskeva uusiutuvan energian tavoite.

Lähteet: Daimler, EEA, Öljyalan Keskusliitto

Ota kantaa

Kannatatko etanolipolttoaineiden lisääntyvää käyttöä?

Kyllä, ehdottomasti 55% Kyllä, tietyin ehdoin 32% Ehdottomasti en 13%
Ääniä yhteensä 3999
  • Mercedes-Benz

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Etsintäpartio kuvasi videon hetkestä, jolloin kadonnut mies löytyi 158-kiloisen pytonin vatsasta

    5. 5

      Aamulehti: Kunnanvaltuutettu tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Neljä venäläistä kärysi dopingista – mukana olympiamitalisti

    8. 8

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    9. 9

      Suurvaltajohtajien huippukokous Suomessa aiheuttaisi megaluokan turvatoimet – ”Kyllä poliisi resurssinsa varaa ja suunnittelu alkaisi välittömästi”

    10. 10

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    9. 9

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    10. 10

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Etsintäpartio kuvasi videon hetkestä, jolloin kadonnut mies löytyi 158-kiloisen pytonin vatsasta

    5. 5

      Aamulehti: Kunnanvaltuutettu tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    6. Näytä lisää