Tiina, Kirsi, Krista

Autot

Valikko

Vallankumous käsillä? Uusi edullinen ihmeakku ensi vuonna – toimintamatkat kolminkertaistuvat

Julkaistu:

Sähköautojen suurimmat akkuihin liittyvät ongelmat ovat mitä ilmeisimmin ratkeamassa.
Japanilaisyhtiö on kehittänyt täysin uudentyyppisen akuston, jolla sähköautojen ajomatka moninkertaistuu. Sekisui Chemical -konsernin kehittämä innovaatio parantaa sähköautojen toimintamatkan ainakin kolminkertaiseksi, ja samalla akkukustannukset putoavat kolmannekseen. Lisäksi akustot kevenevät huomattavasti. Sekisui kertoo omassa tiedotteessaan ensimmäisten akkujen tulevan markkinoille jo ensi vuonna.

600 – 1 500 kilometrin toimintamatka

Sekisuin mukaan edullisimpienkin perussähköautojen ajomatka venyisi täyteen ladatulla akulla jopa 600 kilometriin, kun nykyisin yhdellä täyslatauksella päästään parhaimmillaan 200 – 500 kilometriä. Yhdysvaltalaiselle Tesla Model S:lle toimintamatkan kolminkertaistuminen tarkoittaisi peräti lähes 1 500 kilometrin yhtäsoittoista ajoa. Tämän toteutuessa puheet sähköauton toimintamatkan vajavaisuudesta voitaisiin käytännössä unohtaa.

Kehitys nopeutunut

Jos Sekisuin innovaatioon liittyvät väitteet todella pitävät paikkaansa, on kyseessä sähköautoilun kannalta todellinen vallankumous. Aiemmin akkujen on arvioitu kehittyvän seuraavien vuosien aikana siten, että sähköautojen ajomatkat yhdellä latauksella kaksinkertaistuisivat. Esimerkiksi Renaultin tutkimushankkeista vastaava Remi Bastien on arvioinut, että vuoteen 2020 mennessä vaatimattomimmat sähköautot, kuten pieni Renault Zoe, kulkevat reilut 400 kilometriä yhdellä latauksella. Nyt tähän olisi siis luvassa muutos parempaan, ja viisi vuotta etuajassa.

Piistä innovaatioetu

Superakussa anodi pinnoitetaan nykyisen litiumioniakun grafeenin tai grafiitin sijaan piillä. Täysin uutta keksinnössä on myös geelimäinen sähköä johtava elektrolyytti. Nykyisiin akkuihin verrattuna tilaa säästyy runsaasti, ja lisäksi Sekisui lupaa, että uusi akku on selvästi turvallisempi kolaritilanteissa kuin esimerkiksi litiumakku.

Nykyisin sähköautojen akustot ovat niiden kallein yksittäinen komponentti kapasiteetista riippuen. Sekisuin akuston hinta putoaa konsernin mukaan noin kolmasosaan nykyisestä, tyypillisesti noin 5 000 euroon.  Nykyakkujen hintakehitys on toistaiseksi ollut myös laskusuuntainen, mutta ei näin dramaattisesti.

Ota kantaa

Uskotko sähköautojen akkujen kehittyvän nopeasti?

Kyllä 79% En 21%
Ääniä yhteensä 11436
  • Sähköautoilu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    3. 3

      Annimari Korte kuvasi hurjan salamaniskun Barcelonan stadionilla: ”Ihmiset juoksivat sisälle karkuun”

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Juurineen revityt hillat herättivät porun – oletko kuullut marjanpoimijoiden 500 metrin säännöstä?

    6. 6

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Moottorivene upposi Pohjanmaan vesillä rajussa merenkäynnissä – kuusi lasta ja kaksi aikuista pelastettiin kaksimetrisestä aallokosta

    10. 10

      Turistiluokassa lentävä miljonääri vinkkaa: Näin voit saada koko penkkirivin itsellesi, ja halvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    3. 3

      Annimari Korte kuvasi hurjan salamaniskun Barcelonan stadionilla: ”Ihmiset juoksivat sisälle karkuun”

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Juurineen revityt hillat herättivät porun – oletko kuullut marjanpoimijoiden 500 metrin säännöstä?

    6. Näytä lisää