Jaakko, Jimi

Autot

Valikko

No johan on! Jo tänä vuonna voit ostaa auton joka ajelee ja ohjailee itsekseen!

Julkaistu:

YHÄ FIKSUMMAT AUTOT
Ensimmäiset näistä autotekniikan uutuuksista saa jo tänä vuonna uuteen autoon.
Niin kauan kuin autoja on ollut olemassa, on aina puhuttu myös ”tulevaisuuden autosta”, joka mullistaa ajamisen. Todellisuudessa tulevaisuuden auto on jo olemassa: sähköauto, vetyauto, lentävä auto… ja auto joka ajaa itsestään, sekä osaa välttää kolaroimista. Siis mahdollisimman turvallinen ja itsenäinen auto, joka ei tee virheitä, kuten ihminen.

Osa vielä tänä päivänä utopistisilta tuntuvista uusista teknologioista on kuitenkin jo kulman takana kaiken kansan ostettavissa ja hyödynnettävissä. Varmaa on, että lyödessään läpi nämä turvallisuusteknologiat yleistyvät nopeasti, onhan niin käynyt esimerkiksi lukkiutumattomien jarrujen ja ajovakautusjärjestelmän kanssa.

Volvo eturintamassa

Volvo haluaa vahvistaa asemaansa käyttäjäystävällisten turvallisuusteknologioiden esiin marssittajana, ja vyöryttää uusia turvallisuustekniikoita markkinoille tiiviiseen tahtiin. Ruotsalaistehtaan tavoitteena on, että vuonna 2020 kukaan uudella Volvolla ajava tai matkustava ei kuole tai loukkaannu vakavasti. Tarkoitus on luoda auto, joka ei kolaroi. Yksin Volvo ei tavoitteensa kanssa ole, sillä kaikki autonvalmistajat haluavat panostaa turvallisuuteen.

- Otamme nyt ensimmäisiä askelia kohti visiotamme, jossa Volvoilla on itsenäinen ohjausominaisuus onnettomuuksien ehkäisemiseksi, kommentoi Thomas Broberg, Volvo Car Groupin vanhempi turvallisuusasiantuntija.

Osa näistä uutuuksista nähdään käytännössä tositoimissa jo tämän vuoden Volvoissa:

1 Aktiivinen vakionopeudensäädin ohjausavustimin
Monella merkillä on ollut aktiivinen vakionopeuden säädin markkinoilla jo hyvän aikaa. Volvon uusi järjestelmä, jossa auto seuraa automaattisesti edellä ajavaa ajoneuvoa, otetaan myös käyttöön jo tämän vuoden lopulla XC90:ssä. Järjestelmä auttaa kuljettajaa pysymään kaistalla ja seuraamaan liikenteen rytmiä.

Uutta on siis kaistalla pysymistoiminnon yhdistäminen aktiiviseen vakionopeuden säätimeen, eli käytännössä auto kääntelee ohjauspyörää automaattisesti, kunhan kuljettajan kädet vain ovat ohjauspyörällä, ja hän on aktivoinut toiminnon. Kuljettaja voi aina ohittaa järjestelmän ja ottaa auton milloin tahansa takaisin hallintaansa.

Eurooppalaisen tutkimuksen mukaan aktiivinen vakionopeuden säädin ja törmäysvaroitus yhdessä vähentävät riskiä törmätä edessä olevaan ajoneuvoon moottoritiellä jopa 42 prosenttia.

”Kun auto seuraa automaattisesti samalla kaistalla edellä ajavaa ajoneuvoa, olemme jo ottaneet ensimmäisen askeleen kohti autojen itsenäistä ajamista.” – Thomas Broberg, Volvo Car Group

2 Jalankulkijatunnistus pimeässä
Volvon City Safety -jalankulkijoiden tunnistus- ja täysjarrutustoiminto esiteltiin vuonna 2010 ja saa nyt uuden teknologian myötä jatkoa. Esiteltävä toinen maailmanuutuus on automaattinen havaitsemis- ja jarrutustoiminto, joka aktivoituu tehokkaasti myös pimeässä ajettaessa. Teknologia havaitsee jalankulkijat, pyöräilijät ja muut ajoneuvot. Tämä toiminto otetaan käyttöön täysin uudessa Volvo XC90:ssä jo tämän vuoden lopulla. Auto odotetaan julkistettavan Pariisin autonäyttelyssä.

Ruotsalaisen tutkimuslaitoksen STRADAn mukaan 58 prosenttia kaikista jalankulkijoiden kuolemantapauksia sattui pimeässä, hämärässä tai aamunkoitteessa.

3 Eläinten tunnistus
Volvon eläintentunnistusteknologia on suunniteltu auttamaan kuljettajaa välttämään onnettomuus tai ainakin vähentämään nopeuden vaikutusta törmäyksessä. Uusi tekniikka havaitsee ja jarruttaa automaattisesti tietyn kokoluokan ylittävät eläimet, sekä päivänvalossa että pimeällä.

Merkille pantavaa on, että villieläinonnettomuudet tapahtuvat usein korkeammissa nopeuksissa. Vakavien vammojen riski hirvikolarissa on yli 70 prosenttia, jos onnettomuus tapahtuu 100 km/h tai sen ylittävässä nopeudessa. Mikäli törmäysnopeus ehditään jarruttaa alle 70 km/h vauhtiin, riski saada vakavia vammoja on huomattavasti pienempi.

4 Itsenäinen pysäköinti
Itsenäinen pysäköinti on Volvon kehitteillä oleva tekniikka, joka vapauttaa kuljettajan aikaa vievästä pysäköintipaikan etsimisestä. Itse idea on yksinkertainen: kuljettaja käyttää matkapuhelinsovellusta aktivoidakseen itsenäisen pysäköinnin ja poistuu sitten autosta. Auto etsii pysäköintialueen tyhjän tilan itse, joten kuljettaja voi jättää lukitun ajoneuvon pysäköintialueen suulla. Toiminto on päinvastainen, kun kuljettaja tulee takaisin hakemaan autoa. Ajoneuvo käyttää anturitekniikkaa ja navigointia vapaan paikan löytämiseksi.

Tämä sovellus vaatii luonnollisesti yhdyskuntatekniikan yhteistyötä auton kanssa, toisin sanoen tieinfrastruktuurin lähettimet ilmoittavat kuljettajalle, kun palvelu on saatavilla. Soveltuvina alueina Volvo näkee ensi vaiheessa esimerkiksi lentokenttien suuret pysäköintialueet.

5 Tienreunojen ja kaiteiden havaitsemistoiminto ohjausavustimin
Pientareiden ja kaiteiden havaitsemistoiminto auttaa kuljettajaa välttämään tieltä ajautumiset ja suistumiset. Tekniikka havaitsee, jos auto on vaarassa ajautua ulos tieltä ja kääntää ohjausta itsenäisesti tuodakseen auton takaisin ajoradalle. Tekniikka toimii myös teillä, joilla ei ole  reunamerkintöjä. Tämäkin teknologiaa otetaan Volvolla käyttöön tämän vuoden loppuun mennessä.

Tutkimukset osoittavat, että yli puolet kaikista liikennekuolemista Ruotsissa on aiheuttanut yhden ajoneuvon onnettomuus. Tieltä suistumiset aiheuttavat 42 prosenttia kaikista vakavista tieliikennevammoista.

Ota kantaa

Mikä esitellyistä uusista tekniikoista kiinnostaisi omassa autossasi eniten?

Itseohjautuvuus 30% Suurten eläinten tunnistus 26% jalankulkijoiden pimeätunnistus 21% Itsenäinen pysäköinti 18% Pientareiden ja kaiteiden tunnistus 6%
Ääniä yhteensä 2177
  • Volvo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Deadline: Dome Karukoski ohjaa elokuvan Taru sormusten herrasta -kirjailija Tolkienista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. Näytä lisää