Armas

Autot

Valikko

Vuosi 2014 alkoi ilman Lada Samaraa - tuleeko jäljellä olevista keräilykappaleita?

Kaikkien automiesten tunteman legendaarisen neuvostoauto Lada Samaran valmistus on lopetettu.
Renaultin omistama venäläinen Avtovaz-yhtiö on ilmoittanut toimittaneensa jälleenmyyjilleen viimeisetkin varastossa olleet Lada Samarat. Auton valmistus itsessään ehti loppua jo vuoden 2013 viimeisellä puoliskolla.

Vuodesta 1984 alkaen valmistettuja Samaroita tehtailtiin vuosien mittaan huimat yli 5,4 miljoonaa kappaletta. Samara myi hyvin myös Suomessa ja esimerkiksi vuonna 1989 sitä kilvitettiin meillä lähes 6000 yksilön verran.

Samaraa ehdittiin valmistaa Euro-etuliitteen kera 1990-luvun lopulla myös entisessä Uudenkaupungin Saab-tehtaassa. Siellä tuotanto jäi noin 14000 autoyksilöön.

Jonkinlaisiksi keräilykappaleiksi saattavat yltää kaikkein parhaiten säilyneet Samara-yksilöt, erityisesti kun kyse on aivan alkupään tuotannosta.

Säästyneiden alkuperäis-Samaroiden arvo lienee silti enemmän historiallinen kuin taloudellinen, mutta oikein hyvässä lykyssä säilöminenkin saattaa jollain mittapuulla vielä kannattaa myös rahassa mitattuna.

Oletko ajanut Lada Samaralla? Kommentoi alla.

Ota kantaa

Kaipaatko autokauppoihin uusia Ladoja vai onko liiman ja halvan muovin haju jo taakse jäänyttä elämää?

Kaipaan 56% En kaipaa 44%
Ääniä yhteensä 5372

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    3. 3

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    4. 4

      Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

    5. 5

      Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

    6. 6

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    7. 7

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    8. 8

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    9. 9

      Suora lähetys Svinhufvudin juhlajunasta juuri nyt: Höyryjunan matkassa Luumäeltä Helsinkiin!

    10. 10

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    10. 10

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    3. 3

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    4. 4

      Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

    5. 5

      Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

    6. Näytä lisää