Uuno

Autot

Valikko

Suositko suomalaista – näin voit säästää 900 euroa vuodessa!

Julkaistu:

Joutsenmerkitty polttoaine helpottaa vastuullisen autoilijan valintoja.
Biopolttoaineet tekevät tuloaan ajoneuvoliikenteen polttoaineena Suomessa. Niillä on monta etua puolellaan, mutta hieman yllättäen myös ennen kaikkea edullisempi hinta. Biokaasun vertailuhinta litralle bensiiniä on nimittäin 0,963 euroa. Se on noin 40 prosenttia vähemmän kuin bensiinin litrahinta, kun myös auton kulutus otetaan huomioon.

Säästöä suomalaisuudesta

Jos keskivertoautoilija ajaisi vuodessa esimerkiksi 20 000 kilometriä ja käytetyn auton keskikulutus olisi noin seitsemän litraa bensiiniä sadalla kilometrillä, olisivat polttoainekulut vuositasolla nykyhinnoin noin 2 300 euroa. Kotimaiseen biokaasuun siirryttäessä säästöä kertyisi vuodessa siten noin 900 euroa. Lopulliseen säästöön vaikuttaa luonnollisesti ajomäärä mutta myös kaasuautoille määrätty käyttövoimavero, joka on tosin kevyehkö verrattuna dieselautoihin.

Ilmastonäkökohdat huomioitu

Biopolttoaineilla on usein muita polttoaineita selkeästi pienempi ilmastovaikutus, mutta kaikki biopolttoaineet eivät kuitenkaan ole ympäristön kannalta parempia kuin perinteiset polttoaineet. Joutsenmerkki on laatinut kriteerit ajoneuvon polttoaineille, jotta autoilijoiden olisi helpompi valita biopolttoaineista ympäristöä vähemmän kuormittava vaihtoehto.

Biokaasulle Joutsenmerkki

- Joutsenmerkitty polttoaine on ilmaston ja ympäristön kannalta parempi kuin perinteiset polttoaineet. Sen raaka-aineet on tuotettu kestävästi ja sen hiilidioksidipäästöt ovat vähäiset. Toistaiseksi ainoa joutsenmerkitty polttoaine on biokaasu, muita mahdollisia joutsenmerkittyjä polttoaineita voisivat tulevaisuudessa olla biodiesel tai etanoli, mikäli ne täyttävät Joutsenmerkin tiukat kriteerit, kertoo Joutsenmerkin asiantuntija Karin Bergbom.

Valikoima kasvaa

Biokaasua voidaan käyttää polttoaineena maakaasuautoissa, jotka ovat nykyisin valtaosin ns. kaksikäyttöisiä: polttoaineeksi käy joko kaasu tai bensiini. Tällä hetkellä Suomessa  on  kaksikymmentä kaasuautojen tankkausasemaa eteläisessä Suomessa, ja uusia asemia rakennetaan vuosittain. Entä sitten ne autot?

Uusia kaksikäyttö-kaasuautoja tulee koko ajan lisää markkinoille. Tällä hetkellä saatavana ovat Mercedeksen E 200 NGT, Volkswagen Passat ja Passat Variant, Volkswagen Touran, Volkswagen up! ja Opel Zafira Tourer. Ensi vuonna markkinoille saapuvat lisäksi VW Golfin ja Golf Variantin, Seat Miin ja Mercedes Benzin B 200 NGD:n kaasuversiot.

Vaihtoautomarkkinoilla kaasuautoja on lisää, esimerkiksi Volvon V70 Bi-Fuel mallit, joiden valmistus on ikävä kyllä jo päättynyt. Lähes kaikki nykyaikaiset bensiinikäyttöiset ajoneuvot on mahdollista myös muuttaa jälkiasennuksella kaasukäyttöisiksi, kustannus on tavallisesti noin 2500 euroa.

202020

EU:n tavoitteena on, että vuonna 2020 ajoneuvojen polttoaineista 20 prosenttia pitäisi olla uusiutuvia polttoaineita. Biopolttoaineisiin siirtyminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita kasvihuonekaasupäästöjen vähentymistä. Joissain tapauksissa biopolttoaineen käytöstä aiheutuva hiilidioksidin kokonaispäästö saattaa olla jopa suurempi kuin fossiilisilla polttoaineilla. Myös esimerkiksi hiukkaspäästöt tai typen oksidien päästöt saattavat lisääntyä.

Ensimmäinen versio Joutsenmerkin kriteereistä ajoneuvon polttoaineille valmistui vuonna 2008. Tiukennetut vaatimukset julkaistiin kesäkuussa 2012. Joutsenmerkki punnitsee kriteereissään raaka-aineiden uusiutuvuutta ja tuotantoa, kasvihuonekaasuja, energiankulutusta, terveydellisiä tekijöitä, laadukkuutta sekä eettisiä ja sosiaalisia vaatimuksia. Uusimisen yhteydessä kriteerit on harmonisoitu EU:n uusiutuvan energian ja polttoainedirektiivin mukaisiksi.

Lähteet: Motiva, Ympäristömerkintä, Gasum

Ota kantaa

Suositko suomalaista autoilussa?

Kyllä, aina kun mahdollista 49% Ajoittain 29% En koskaan 22%
Ääniä yhteensä 2356

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    6. 6

      Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

    7. 7

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    6. Näytä lisää