Martta

Autot

Valikko

Jorma Ollila km-veromallista: ”Meneillään kriittinen vaihe”

Julkaistu:

Jorma Ollila esitteli autoveron mahdollisesti korvaavan km-veromallin piirteitä Helsingissä tiistaina. Mitä konkreettista Ollilan puheenvuorosta jäi käteen?
Eilisen Vaikuttajien Autoiluakatemian seminaarin ”Älykäs ja oikeudenmukainen autoilu” puheenvuoroista odotetuin oli kenties oli selvitystyöryhmän puheenjohtajan, Jorma Ollilan väliaikatiedonanto eli ulostulo, kuten hän asian omin sanoin ilmaisi. Oleellista Ollilan puheessa oli kerrotun lisäksi se, mitä hän ei kertonut. Se oli ennen kaikkea mahdollisen hankkeen kokonaiskustannus autoilijoille. Sitä Ollila ei vielä osannut täsmentää, vaan kertoi ainoastaan arvionsa autoihin ehdotettavan päätelaitteen hinnasta: 10 - 30 euroa.

Hinta hakusessa

Km-perusteisen autoverotusmallin ”hintalapuksi” on julkisuudessa arvioitu satoja miljoonia, jopa miljardiluokan kustannuksia. Ne ovat Ollilan mukaan olleet kuitenkin ”enimmäkseen villejä”. Työryhmän puheenjohtaja kertoi kuitenkin, että selvitysryhmän työssä on meneillään ”kriittinen vaihe”. Raportin odotetaan valmistuvan ja esiteltävän maanantaina 16.12.2013 mennessä.

Kriittisen vaiheen voidaan tulkita tarkoittavan esimerkiksi juuri uuden verotusmallin kustannusten selvittämistä, tai hankkeen saaman, mahdollisimman lempeän vastaanoton varmistaminen. Toistaiseksi ehdotettava km-veromalli on saanut julkisuudessa runsaasti kriittistäkin arvostelua.

Ota kantaa

Voiko km-veromalliin ottaa kantaa tietämättä sen kokonaiskustannuksia?

Ei voi 54% Kyllä voi 34% Katson miten tilanne kehittyy 12%
Ääniä yhteensä 1203

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    6. 6

      Uudistettu koulun piha teki vaikutuksen Mikkoon – ”En olisi koskaan uskonut, että tällaista tapahtuu pienessä kunnassa”

    7. 7

      Teini raportoi virheestä verkkokaupassa: Poliisi pidätti kotoa

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    10. 10

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    8. 8

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    9. 9

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    10. 10

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    6. Näytä lisää