Soini, Veini

Autot

Fordin ensimmäinen sähköauto jo Suomessa - vielä pitkä matka arkipäivän kulkuvälineeksi

Julkaistu:

Frankfurt 2013
Ford Focus Electric osoittaa käytännössä sen, miksi sähköautoilla, muillakin kun Fordeilla on vielä pitkä matka varteenotettaviksi arkipäivän kulkuvälineiksi.
Fordilla ajaminen on silkkaa säästöä, siis sen jälkeen, kun on selvinnyt ostohinnasta.

Pienen perheautoluokan malli maksaa täyssähköisenä versiona 41966 euroa. Huimaa hintaa lievittävät Fordin parasta Titanium-tasoa vastaava vakiovarustelu sekä viiden vuoden täystakuu ilman km-rajoitusta. Maahantuojan mukaan yksi Ford Electric on saatu jo Suomeen.

Ajaminen Ford Focus Electricillä on sitä vastoin halpaa. Keskimäärin pari euroa maksavalla sähkölatauksella voi selvitä hyvissä olosuhteissa ja kaasujalkaa hilliten jopa 160 kilometriä, Ford lupaa.

Focus ei ole alkujaan sähköauto, ja sen huomaa. Kompromisseja on ollut pakko tehdä esimerkiksi alustamukavuudessa ja tavaratilan koossa.

Akkupaketin tuoman lisäpainon aistii nyökkimisenä hidastuksissa ja kiihdytyksissä. Painavaan autoon kaipaisi myös aavistuksen jämäkämpää ohjausta.

Akut syövät tavaratilan syvyydestä ja korkeudesta yli parikymmentä senttiä suuntaansa. Taakse on enää vaikea mahduttaa yhtäkään normaalikokoista matkalaukkua.

Sähköteknologia sinänsä toimii hienosti. Voimaa tulee käyttöön vaikka maksimimäärä heti, kun kaasupoljinta painetaan.

Hidastusenergian talteenotto akkuihin alkaa toimia erittäin tehokkaasti heti, kun jarrua painetaan tai auto vain kulkee vapaalla. Käytössä on myös alennusvaihde, joka tehostaa akun lataamista moottorijarrutuksessa.

Focus Electricin voi ladata 10A maadoitetusta kotitalouspistorasiasta, kotiin asennetusta kiinteästä latauspisteestä tai vaikka pysäköintitalojen lataustolpista.

Litium-ioniakku latautuu täyteen nopeimmillaan 3-4 tunnissa, kun virran voimakkuus on 32 ampeeria. Parin kolmen tunnin latauksellakin saa talteen jopa sata ajokilometriä.

Sähkö-Focukset valmistetaan Saarlouisissa Saksassa samalla tuotantolinjalla muiden Focus-mallien kanssa. Suomessa myyntipisteitä on vain kolme: kaksi Helsingissä ja yksi Tampereella.

Ford-kauppiaan on todella uskottava asiaansa. Focuksen e-version lähtöhinta on noin 6000 euroa enemmän kuin samassa kokoluokassa painivan pahimman kilpailijan, Nissan Leafin.

Jos Focus Electricin - tai minkä hyvänsä sähköauton - hankkii leasing-autona vielä tämän syksyn aikana, ostohintaan voi saada Suomessa harvinaista helpotusta.

Vuoden 2013 aikana hankitulle leasing-ajoneuvolle on mahdollista saada Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä 30 prosentin energiatuki koko 36 kuukauden leasing-ajalta, käytännössä vuoden 2016 loppuun saakka. Focus Electricin osalta tuki tarkoittaa noin 7000-8000 euroa auton leasing-kustannuksista.

Ford Focus Electric

Moottori 1 sähkömoottori, 107 kW (142 hv) 250 Nm

Suorituskyky 0-100 km/h 11,4 s, huippunopeus 137 km/h

NEDC-toimintamatka 162 km

Voimansiirto kiinteä välityssuhde, alennusvaihde, etuveto

Mitat p 4392, l 1824, k 1478 mm, omamassa 1644 kg, akku 23 kWh

Hinta 41966 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    3. 3

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    7. 7

      USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

    8. 8

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    9. 9

      Kommentti: Poliisi hoiti hommansa Turussa

    10. 10

      MM-rallitallin pomo ylisti Kalle Rovanperää: ”Olin todella yllättynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    3. 3

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. Näytä lisää