Hanna, Johanna, Jenni

Autot

Valikko

Öljyjätin tutkimus: neljä viidestä ostaa seuraavaksi käytetyn auton

Julkaistu:

Neljä viidestä suomalaisesta ostaa seuraavaksi käytetyn auton uuden sijasta, kertoo tuore suomalaistutkimus.
Suurin osa suomalaisautoilijoista (79 prosenttia) aikoo ostaa seuraavaksi käytetyn auton uuden sijasta. Suomalainen uusien henkilöautojen kauppa kangertelee edelleen pahasti, ja jopa valtiovarainministeriön arvioidut autoverotulot ovat verotuksen kiristyttyä jäämässä tavoitteistaan tänä vuonna.

Tulosten mukaan suomalaisautoilijat suosivat käytettyjä autoja enemmän kuin uusia – ainakin seuraavaa ostopäätöstä tehdessään: vain 14 prosenttia suomalaisautoilijoista aikoo seuraavan kerran ostaa uuden auton ja noin 6 prosenttia vastaajista empii käytetyn ja uuden auton välillä.

Käytetyn auton ostopäätökseen vaikuttavat eniten auton ikä ja ajetut kilometrit. Sen sijaan käytetyn auton kuntoon, merkkiin tai esimerkiksi moottoriöljyn määrään ei saman tutkimuksen mukaan niinkään kiinnitetä huomiota. Kuitenkin 40 prosenttia vastaajista varmistaa, että esimerkiksi öljyt on vaihdettu viimeisen vuoden aikana.

Ostopiikki kesällä

Käytettyjä autoja ostetaan eniten kesäkuukausina, jolloin ihmisillä on enemmän aikaa kierrellä autokauppoja ja miettiä auton hankintaa. J. Rinta-Jouppi Oy:n paikallisjohtaja Juha Mikkonen tunnistaa käytettyihin autoihin liittyvän kiinnostuksen ja kertoo kesän ostopiikin kestävän jopa syyskuulle asti.

– Käytettyjen autojen ostotrendi näkyy myös meillä, mikä johtuu muun muassa siitä, että niiden arvo laskee maltillisemmin uusiin autoihin verrattuna. Käytetyn auton saa myös huokeammalla hinnalla. Käytettyjen autojen joukosta löytyy helmiä, joiden moottorista on pidetty esimerkiksi voitelun avulla erittäin hyvää huolta, kommentoi Mikkonen.

Kansallinen GfK-markkinatutkimus toteutti ExxonMobilin toimeksiannosta helmikuussa 2013 verkkokyselyn, johon vastasi 1 000 suomalaista, yli 18-vuotiasta autoilijaa.

Ota kantaa

Kun seuraavan kerran hankit auton, valitsetko uuden vai käytetyn?

Uuden 17% Käytetyn 78% En osaa sanoa 6%
Ääniä yhteensä 1840

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    4. 4

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    5. 5

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    6. 6

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    7. 7

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    8. 8

      Venäjän jättiläissukellusvene seilasi perjantaina Tanskan edustalla – alus lähes Tallinnan-laivan mittainen

    9. 9

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    10. 10

      Erittäin ruskettunut prinsessa Birgitta palasi Mallorcalle – ”Elän normaalia elämää kuten kuka tahansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    5. 5

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    6. 6

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    7. 7

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    8. 8

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    4. 4

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    5. 5

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    6. Näytä lisää