Uuno

Autot

Valikko

Poistuuko autovero? Tilalle harkitaan jo kaikessa hiljaisuudessa uutta veromallia

Julkaistu:

Jorma Ollilan työryhmä on edelleen ajamassa Suomeen satelliittipaikannukseen perustuvaa tieveromallia, arvioi Autoliitto.
Satelliittipaikannukseen perustuva tieveromalli ei suostu kuolemaan. Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut teettämänsä kansalaiskyselyn tulokset koskien uutta, vielä harkittavaa veromallia. Kyselyn tavoitteena oli selvittää kansalaisten käsityksiä kilometrimaksumallista, jossa liikenteen verotus perustuu kokonaan auton käyttöön. Kyselyn perusteella malli vaikuttaisi kansalaisten mielestä nykyistä veromallia paremmalta ratkaisulta. Autoliitto on jo ehtinyt kyseenalaistaa tutkimuksen tulokset.

- Miten voidaan kysyä esimerkiksi mielipidettä verojärjestelmästä, jota ei ole vielä edes esitelty julkisuudessa? Tutkimus ei ole kovin tieteellinen, koska kysymykset ovat LVM:n laatimia, ei tutkimusyrityksen.  Kysymyksenasettelu osoittaa, että kyselyn tavoitteena on lähinnä tukea Jorma Ollilan tieverotyöryhmän työtä, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen on kommentoinut tuloksia.

Tiedot suoraan verottajalle?

LVM:n saamien tulosten mukaan nykyinen ajoneuvoon kohdistuva verotus on vastaajien mielestä epäoikeudenmukainen. Kyselyyn vastanneista 57 prosenttia katsoo, että auton nykymuotoisesta verotuksesta pitäisi siirtyä entistä enemmän auton käytön verotukseen. Kilometrimaksumallin toteuttaminen edellyttäisi kuitenkin ajoneuvojen liikkumistietojen seurantajärjestelmän, ja että verottajalle menisivät tiedot ajettujen kilometrien määrästä.

Epäluuloja riittää

Noin puolet vastaajista ilmoittaa suhtautuvansa kielteisesti ajoneuvojen liikkumistietojen seurantaan. Epäluuloista huolimatta 45 prosenttia vastaajista pitää kilometrimaksumallia nykyistä auto- ja ajoneuvoveroa parempana vaihtoehtona. Kolmannes vastaajista pitää kilometrimaksumallia nykyistä auto- ja ajoneuvoveroa huonompana.

LVM:n mukaan uuden veromallin keskeinen tavoite on liikenteen ohjaaminen. Kuinka tämä tapahtuisi, on jäänyt epäselväksi. Tällä hetkellä tieliikenteen veroista lähes 70 prosenttia kerätään polttoaineveroina. Polttoaineveroa arvonlisäveroineen kertyy noin neljä miljardia euroa vuodessa.

Lähteet: LVM, Autoliitto

Ota kantaa

Kannattaisitko uutta satelliittipaikannukseen perustuvaa tieveromallia?

Kyllä 11% En 61% En osaa sanoa, asiasta tarvitaan enemmän tietoa 28%
Ääniä yhteensä 11826

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raju suistumisturma Saarijärvellä: Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kuski sinkoutui Mersun takapenkille

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Pelastusoperaatio käynnissä Naantalissa – sukeltajat etsivät pinnan alle vajonnutta henkilöä

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Ovatko tässä Suomen upeimmat terassit? Kokoa yli 300m2, uima-allas, kaikki herkut

    7. 7

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    8. 8

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    9. 9

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    10. 10

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raju suistumisturma Saarijärvellä: Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kuski sinkoutui Mersun takapenkille

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Pelastusoperaatio käynnissä Naantalissa – sukeltajat etsivät pinnan alle vajonnutta henkilöä

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. Näytä lisää