Mauno, Maunu

Autot

Epäonnistuiko autosi huolto? Tähän ehtoon kannattaa vedota

Julkaistu:

Jos auton huolto tai korjaus ei suju odotetusti, kannattaa pysyä tiukkana.
Autojen epäonnistuneet huollot ja korjaukset työllistävät kuluttajaneuvojia vuodesta toiseen runsaasti. Tänä vuonna Kilpailu- ja kuluttajaviraston tietoon on jo tullut yli 500 erilaista valitusta, joissa sen apua on pyydetty korjaamopalveluissa ilmenneisiin ongelmiin.

Työlläkin on takuu

Kuluttajan kannattaa ongelmatapauksissa kuitenkin pysyä tiukkana. Ellei työtilauksessa muuta ilmoiteta, korjaamon korjaukselle myöntämä takuu on yleisten korjaamoehtojen mukaan 6 kuukautta tai 15 000 kilometriä riippuen siitä, kumpi mainituista rajoista ensin saavutetaan, kerrotaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvonnasta.
Asiakkailta jää usein huomaamatta, että takuuaikana havaitut, takuun piiriin kuuluvat virheet korjaamon on viivytyksettä korjattava omalla kustannuksellaan. Takuu koskee myös korjaamon käyttämän alihankkijan työtä, varaosia ja materiaaleja. Jotta tehdyn työn takuuseen voi vedota, on ehdottoman tärkeätä tehdä kirjallinen työtilaus, jossa myös hinnoista on selkeästi sovittu.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan seuraavankaltaiset tapaukset ovat enemmistönä valitustulvassa.

1. Korjaus epäonnistuu, auton vika ei poistu tai palaa pian uudelleen

2. Vikaa ei löydetä; testerien kautta saadut tiedot eivät johda vian löytymiseen

3. Korjaaminen kestää odotettua huomattavasti pidempään

4. Hintariidat; ei ole sovittu korjauksen hintaa/laajuutta tai korjaus tulee sovittua kalliimmaksi

5. Asiakkaan hankkima varaosa ei sovi tai on viallinen tai asennetaan väärin

6. Korjaamo rikkoo asiakkaan auton korjauksen yhteydessä

Kuluttajaneuvojalta saat maksutta opastusta ja riitatilanteessa sovitteluapua. Neuvojan kanssa voi asioida puhelimitse, sähköisesti tai ajanvarauksella neuvonnan toimipisteissä. Asioinnin helpottamiseksi neuvottele riitatilanteessa ensin myyjän kanssa.

Ota kantaa

Kuinka suomalaiset autonhuoltajat osaavat asiansa ja/tai palvelun?

Pääsääntöisesti hyvin 26% Tavallisesti kohtalaisesti 25% Vähän niin ja näin 28% Suhteellisen surkeasti 10% Luokattoman huonosti 10%
Ääniä yhteensä 3336
  • Auton huolto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    4. 4

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    5. 5

      Sipilä: Hallitus neuvotteluun terrorismiepäilyn vuoksi

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

    8. 8

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    9. 9

      Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

    10. 10

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    4. 4

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    5. 5

      Sipilä: Hallitus neuvotteluun terrorismiepäilyn vuoksi

    6. Näytä lisää