Aulis

Autot

Tässä on Dacian paras diili

Julkaistu:

Ensivaikutelma Dacia Logan MCV:sta on rehellisen yksinkertainen. Edes esitteessä ei juuri ylisanoja ole, ja itse tuotekin on niin yksinkertainen kuin vain nykyauto olla voi. Ideana on, ettei Dacian ostaja maksa mistään turhasta. Rahoilleen pitäisi siis nyt saada todellista vastinetta.

Koeajamamme auto ei ole edes malliston karuin ja halvin, vaan huippumalli Laureate. Hinnat alkaen -versiosta poiketen varusteina on muun muassa ilmastointi, sähkölasit, keskuslukitus ja säädettävä ratti. Siis perusvarusteet, joita ilman ei kovin moni uutta autoa enää ostaa. Silti tämäkin kokonaisuus maksaa vain viitisentoista tuhatta euroa.

Sivuprofiilia tarkastellen Logan MCV:n huomiota herättävin seikka on ilman muuta pituus. Akseliväliä on melkein kolme metriä! Ei siis liene yllätys, että sisälle mahtuu tarvittaessa jopa seitsemän henkeä. Dacia siis tarjoaa ennen kaikkea tilaa, paikoin jopa enemmän kuin esimerkiksi Peugeot Partnerin ja VW Caddyn tyyppiset laatikkoautot.

Liikaa Logan MCV:tä ei silti kannata Partnereihin ja Berlingoihin verrata. Monilta osin Logan on aivan omanlaisensa. Esimerkiksi takaovi ei liuu, kuten vastaavissa tila-autoissa on jo pitkään ollut tapana, vaan oviratkaisukin on toteutettu edullisimmalla mahdollisella tavalla - siis saranoitu perinteiseen tapaan.

Sisältä ei myöskään löydy uuden polven tila-autojen tapaista hulvatonta muunneltavuutta. MCV:n vahvuutena on sen sijaan väljä ja miellyttävän korkealla sijaitseva, vaikkakin aika levymäinen takapenkki. Myös seitsemän hengen version kaksi lisäjakkaraa ovat riittävän isot, ja aikuinenkin istuu niissä suhteellisen mukavasti. Pään päällekin jää vielä hyvin tilaa. Kolmannen penkkirivin selkänojat voi taittaa eteen, mutta lattian alle ne eivät piiloudu.

Tavaratilaa on runsaasti, parhaimmillaan jopa pitkälti yli kaksi kuutiota. Kuskin paikalla asiat ovat vähän niin ja näin. Sivuttaistuki on olematon ja korkeussäätöä on todella hankala käyttää. Rattia ei voi kuin säätää ylä- ja alasuunnassa. Tuuria vai ei - ajoasennon sai kaikesta huolimatta ainakin 180-senttiselle jopa yllättävän hyväksi.

Mittaristosta löytyisi paikka turvavyön muistutusvalolle, mutta mitään ei silti tapahdu, koska varuste on kustannussyistä poistettu. Toinen hassu halpiserikoisuus on vilkkunuoli, joka näyttää samaan aikaan oikealle ja vasemmalle - viiksen suunnasta riippumatta!

Eteenpäin Dacialla pääsee, kunhan vain sietää reipasta melua, eikä aseta moottorille kovin suuria vaatimuksia. Renaultin muutamien vuosien takaiseen tekniikkaan perustuva bensamylly on vanhanaikaisen oloinen kierroskone, joka vaatii kulkeakseen reipasta kaasunkäyttöä. Positiivisena puolena se toimii myös ympäristöystävällisellä bioetanolilla, mutta muuta hyvää sanottavaa saakin sitten jo keksimällä keksiä.

Ikävintä Dacialla on painella menemään pitkiä ylämäkiä. Puhti ei kerta kaikkiaan tahdo riittää, ellei Logania polje lappu lattiassa. Toinen vastaava kompastuskivi löytyy yli kahdeksankympin nopeudesta tehtävillä kiihdytyksillä. Vääntö ei vain riitä. Kepittämistä ja räppäämistä vaativa kokonaisuus ei - kuten arvata sopii - tee myöskään hyvää kulutuslukemille. Suhteessa moottorin voimavaroihin Logan kuluttaa paljon, oli tankissa sitten biobensaa tai sitä tavallista.

Dacia Logan MCV Laureate 1,6

Mikä: Dacian seitsemän hengen tilaihme.

Mitat: Pituus 4,44 m, leveys 174 m, korkeus 164 m, akseliväli 2,90 m, tavaratila 200-2350 l. Oma massa: 1165 kg.

Moottori: 1,6-litrainen; teho 105 hv (5750 rpm), vääntö 148 Nm. Viisiportainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 12,1 s.

Huippunopeus: 174 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus/koeajo): 7,5/8,6 l.

CO2-päästöt 178 g/km.

Hinta: 14945 euroa.

KIITÄMME:

- Edullista hintaa

- Runsaita tiloja

MOITIMME:

- Tehotonta moottoria

- Kulutusta

- Sisämelua

  • Dacia
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  2. 2

    Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

  3. 3

    F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

  4. 4

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  5. 5

    Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

  6. 6

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  7. 7

    Kansanedustaja Torvinen ihmettelee haastemieheltä saamaansa Halla-ahon selvityspyyntöä: ”En ilmeisesti ollut eronnut puolueesta tarpeeksi selvästi”

  8. 8

    Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

  9. 9

    Afganistanissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistu jälleen uusi video

  10. 10

    Tunnettu kehonrakentaja taistelee hengestään koomassa – kotoa löytyi valkoista jauhetta ja 20 pulloa testosteronia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  2. 2

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  3. 3

    Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

  4. 4

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  5. 5

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  6. 6

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  7. 7

    Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

  8. 8

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  9. 9

    Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

  10. 10

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  2. 2

    Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

  3. 3

    F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

  4. 4

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  5. 5

    Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

  6. Näytä lisää