Mervi

Autot

Porsche Cayenne ei ole tykki

Julkaistu:

Siitä on turha enää kinastella, onko dieselmoottori sovelias voimanlähde urheiluautovalmistaja Porschen Cayenne-katumaasturin keulalle. Monet kun olivat sitä mieltä, että diesel ei sovi Porschen imagoon lainkaan. Ihan miten vain, mutta Porschen bisnekselle diesel on ollut oiva ratkaisu.

Päätös dieselin ottamisesta Cayenne-mallistoon on ollut varmasti Porschen isoille herroillekin vaikea, mutta se on kannattanut. Vaikka Cayenne on mennyt kaupaksi bensiinimoottoreidenkin kanssa, dieselin kysyntä on ylittänyt odotukset.

Suomen maahantuojan edustajat kuvailevat kysyntää yhdellä sanalla: Mieletöntä. Joka päivä siis satelee sisään tarjouspyyntöjä ja osa niistä konkretisoituu ihan kaupoiksi saakka.Diesel-Porschen menohaluista vastaa Audin tuttu 3-litrainen V6-diesel.

Aivan identtinen moottori ei Audin version kanssa ole, sillä moottorin sovitus Porscheen ei luonnollisesti ole onnistunut ihan heittämällä. Pieniä muutostöitä on siis jouduttu tekemään. Tehoa ja vääntöä on kuitenkin 240 hevosvoimaa ja vääntöä 550 newtonmetriä Audin Q7-version tapaan.

Kyseiset voimavarat eivät Porscheakaan mihinkään rakettimaiseen lentoon. Mutta eiväthän Cayenne-dieselin kilpailijatkaan ole mitään armottomia tykkejä eivätkä sellaiseksi tarkoitettukaan.

Joka tapauksessa diesel istuu Cayennen keulalle hienosti. Ohjaamoon moottorin murinat kuuluvat itse asiassa jopa porschemaiseen tyyliin. Tyhjäkäynnillä kyllä huomaa, että keulalla on diesel, mutta ajossa äänet ovat jopa Porschen urheiluautomallistolle ominaiset bokserimoottorin kaltaiset. Sitä on myös tavoiteltu tietoisesti.

Moottori on myös äänetön - ohjaamoon kuuluva soundi on vaimea. Suuremman huomion äänimaisemasta vievät nastarenkaat, joista kantautuva epämääräinen humina ei istu auton luonteeseen lainkaan. Moottori tottelee kuljettajan käskyjä nöyrästi - mylly reagoi siis kaasuun hyvin. Kuusiportainen automaatti vaihtaa nätisti, niin kuin tämän hintaluokan autossa vaihtojen täytyy tapahtuakin.

Polttoainetta kuluu kokoluokkaan nähden suht säästeliäästi ja sehän tämän koko jutun juju onkin. Päästötalkoothan loppupelissä ratkaisivat, että Porschenkin oli nöyrryttävä dieseltielle. Kaiken kaikkiaan diesel on nöyrä kumppani ja sopii Cayennen keulalle erinomaisesti.

Itse asiassa tuttavuus on paljon miellyttävämpi kuin esimerkiksi Cayenne perusbensiinimoottorilla. Kun hintaakin on bensavehjettä kymppitonnin vähemmän, kyllä dieselillä kelpaa päästellä.

Porsche Cayenne D

Mikä: Dieselkäyttöinen katumaasturi.

Mitat: Pituus 4,80 m, leveys 1,93 m, korkeus 1,7 m, akseliväli 2,86 m, tavaratila 540-1770 l. (VDA).

Moottori: V6-diesel; teho 240 hv (4000-4400 rpm), vääntö 550 Nm (2000-2250 rpm). 6-portainen automaattivaihteisto, neliveto.

Kiihtyvyys: 8,3 s.

Huippunopeus: 214 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus): 11,6/7,9/9,3 l.

CO2-päästöt: 244 g/km.

Hinta: 89500 euroa, koeajoauto lisävarustein 115382 euroa.

KIITÄMME:- Moottorin suorituskykyä- Moottorin äänettömyyttä- Ilmajousitetun alustan toimintaa

MOITIMME:

- Lievää porschelisää hinnassa

Näitä luetaan!
  1. 1

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  2. 2

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  3. 3

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  4. 4

    Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

  5. 5

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  6. 6

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  7. 7

    Koko Puerto Rico pimeni – Hurrikaani Maria vei sähköt 3,4 miljoonalta ihmiseltä

  8. 8

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  9. 9

    Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

  10. 10

    Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  3. 3

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  4. 4

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  5. 5

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  6. 6

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  7. 7

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  8. 8

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  9. 9

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  10. 10

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  2. 2

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  3. 3

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  4. 4

    Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

  5. 5

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  6. Näytä lisää