Manu, Manne, Immo

Autot

Valikko

K-35: VW Golf vei maalta kaupunkiin

k-35: vw golf
Golf merkitsi uuden ajan alkua Volkswagenille.
Nykyisin autonvalmistajat tuntuvat menevän hieman liian helposti yli siitä, missä aita on matalin. Eli pukataan uutta putkeen mahdollisimman pienin facelift-muutoksin.

Volkswagen Golfia on valmistettu jo lähes 38 vuoden ajan, ja tehtaat ovat suoltaneet sitä maailmalle reilut 29 miljoonaa kappaletta. Golf on maailman toiseksi eniten valmistettu auto Toyota Corollan jälkeen.

Golf esiteltiin 1974 kaikkien tunteman VW Kuplan seuraajaksi. Golf poikkesi Kuplasta hyvin perustavasti, sillä se oli etuvetoinen ja eteen oli sijoitettu nestejäähdytteinen rivimoottori, kun taas Kuplassa oli takaveto ja taakse sijoitettu ilmajäähdytteinen bokseri.

Muutos oli varsin perustavaa laatua, ei pientä kikkailua, ja hittihän autosta tuli.

Ensimmäinen Golf oli hatchback-korilla varustettu kaksi- tai neliovinen perheauto. Sen tuotanto alkoi jo 1974, ja auto istui maalta kaupunkeihin muuttavassa maailmassa kuin nenä päähän, myös Suomessa.

Muotonsa terävälinjainen Mk1 sai ItalDesignin studiossa, muotoilunero
Giorgetto Giugiaron kynästä. Hän antoi Golfille identiteetin, joka valitettavasti alkoi melko pian laimentua: Golfin neljäs, viides ja kuudes sukupolvi ovat jo kovin toistensa näköisiä. Myös seitsemäs sukupolvi on juuri julkaistu. Ei liene yllätys, että auto on kasvanut - hyvin pienin muutoksin.

Golf on erinomainen esimerkki onnistumisesta, joka valitettavasti laimenee kehittyessään paremmaksi. Facelift alkaa jo olla kirosana. Aika kuluttaa tätäkin autoa, mutta ykkös-Golfia kaiken vähiten.

Volkswagen Golf 1.6 GLS Automatic 1977

Mikä: Perheautoikoni.

Mitat: Pituus 3,82 m, leveys 1,61 m, korkeus 1,40 m, akseliväli 2,40 m, tavaratila 320-870 l. Omamassa: 830 kg.

Moottori: 1,6 litran bensiini, teho 75 hv (5600 rpm), vääntö 119 Nm (3200 rpm). 3-portainen automaattivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: noin 14,2 s.

Huippunopeus: 158 km/t.

Kulutus: 9,0 l.

Hinta: 1000-5000 euroa kunnosta riippuen.
  • Volkswagen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    6. 6

      Al-Qaida-johtaja kuoli Yhdysvaltain tekemässä ilmaiskussa

    7. 7

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    8. 8

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    9. 9

      Tarja Halosen ex-kumppani menehtyi – Hymy: Kari Pekkonen suunnitteli kesähäitä

    10. 10

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    3. 3

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    9. 9

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    6. Näytä lisää