Sauli, Saul

Autot

Valikko

Yllätysratsia: Mitä tapahtuu bensan hinnalle Suomessa?

IS kysyi, vaikuttavatko kartelliepäilyt öljy-yhtiöistä Euroopassa bensan hintaan Suomessa.
Euroopan komissio ilmoitti tiistaina tehneensä yllätystarkastuksia suuriin öljy-yhtiöihin. Ratsioita tutkijat ovat tehneet ainakin hollantilaisen Shellin, norjalaisen Statoilin ja brittiläisen BP:n toimistoihin.

- Jos EU:n uutisessa on jotain perää, kuluttaja tässä on hävinnyt. Kuluttaja aina viime kädessä maksaa kulut, GT-ketjun toimitusjohtaja Mika Määttä pelkistää.

Polttoainekaupoissa omansa ottavat öljyntuottajien lisäksi jalostamot, tukkurit ja jakeluyhtiöt.

- Ovatko jalostamopuolella suuremmat katteet vai millä, mutta kyllä pumppuhintaan (hintamanipulaatiolla) on vaikutusta ehkä, Määttä pohtii.

Jos öljy-yhtiöt ovat keskinäisin sopimuksin hilanneet raaka-aineen hintaa ylöspäin, suomalaisen tankkaajan maksama ylimääräinen on Määtän arvion mukaan kuitenkin pikkusumma.

- Suurin voittaja Suomen bensakaupoissa on verottaja. Se saa aina omansa tekemättä mitään, Määttä sanoo.

Öljyalan keskusliiton laskelmien mukaan 1,60 euron polttoainelitrassa verojen osuus on Suomessa yli 90 senttiä.

Ei suoraa vaikutusta Suomeen

Suomessa toimiviin bensa-asemiin ja näiden kilpailuun EU:n yllätysiskuilla ei ole suoranaista vaikutusta.

Epäillystä öljy-yhtiöistä yhdelläkään ei ole omia bensa-asemia Suomessa.

Suomen katukuvassa näkyy kyllä Shellin simpukkalogo, mutta yhtiöllä ei ole enää omaa huoltamoketjua Suomessa. ST1-ketju osti liiketoiminnot kolme vuotta sitten.

Suomalainen Neste Oil kertoo, että EU:n käynnistämät kilpailututkimukset eivät koske sen toimintoja.

Mahdollisella öljyntuottajien hintakartellilla ei myöskään ole liiemmin vaikutusta Neste Oiliin. Neste Oil hankkii 70-80 prosenttia raakaöljystä Venäjältä.

Yhtiön öljy- ja uusiutuvat tuotteet toimialan johtaja Matti Lehmus ei suoraan myönnä, ostaako yhtiö raaka-ainetta EU:n epäilemiltä hintakartelliyhtiöltä.

- Muu öljy tulee kansainvälisiltä markkinoilta, lähinnä Pohjanmereltä, Lehmus sanoo.

Neste Oil joutui viimeksi kilpailuviranomaisten tutkimusten kohteeksi vuosi sitten Latviassa.

Kilpailuviranomainen halusi selvittää Latviassa toimivien Neste Oilin, Statoilin ja Lukoilin hinnoittelua. Jakeluyhtiöt saivat puhtaat paperit.

5 faktaa

1. EU-komissio vahvisti tiistaina, että sen tutkijat ovat tehneet tarkastuskäyntejä useisiin öljy-yhtiöihin.

2. Tutkijat selvittävät mahdollista hintakartellia.

3. Tutkimuksia on tehty kahdessa EU:n jäsenmaassa ja yhdessä Euroopan talousalueen ETA:n maassa.

4. Komission mukaan mahdollisella hintamanipulaatiolla voi olla valtava vaikutus raakaöljyn ja öljytuotteiden hintoihin.

5. Epäilty hintakartelli on voinut vahingoittaa kuluttajia.

Päivitys klo 11.25: Alkuperäistä otsikkoa muutettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    2. 2

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    5. 5

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Näin toimittaja tienasi autonhakureissulla tavallisen ihmisen parin kuukauden palkan – Myyjä KL:lle: ”Business-ihmisillä ei ole tähän aikaa”

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Au pair -Vanessa saa raivokohtauksen ostoskeskuksessa – laukoo ilmoille melkoisen kirosanaryöpyn: ”Mä vihaan kaikkea!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    7. 7

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    8. 8

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    2. 2

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    5. 5

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    6. Näytä lisää