Leevi

Autot

Uskomaton kiito: Täyssähköauto on Suomen naapurimaassa jo toiseksi myydyin!

Julkaistu:

Nissanin sähköauto LEAF on Norjan kokonaismyyntitilastojen viidennellä sijalla kun tarkastellaan vuotta 2013. Huhtikuun tilastoissa LEAF on noussut peräti toiseksi eniten myydyksi autoksi.
LEAFin myynti alkoi Norjassa 18 kuukautta sitten, jonka jälkeen niitä on myyty yli 4500 kappaletta, mikä tekee siitä samalla Norjan myydyimmän Nissan-mallin.

"Olemme myyneet tämänhetkisellä mallillamme huhtikuussa paremmin kuin monet muiden valmistajien tunnetut mallit. Kilpailijoiden valikoimissa on erilaisia mallivaihtoehtoja, moottorityyppejä ja verhoiluvaihtoehtoja, mutta nykyisellä Nissan LEAFilla on vain yksi malli, voimansiirto ja samat ominaisuudet", Nissanin myynnistä ja markkinoinnista Euroopassa vastaava Senior Vice President Paul Willcox myhäilee.

"Uuden Nissan LEAFin tuotanto alkoi Britanniassa maaliskuussa. Muutoksia tämänhetkiseen malliin on yli 100 ja verhoiluvaihtoehtoja kolme. Tämä uusi, eurooppalaisiin olosuhteisiin räätälöity auto saapuu jälleenmyyjien esittelytiloihin alkukesästä. Odotamme, että tulevien kuukausien aikana 100 % sähkökäyttöisten autojen Euroopan myynti vilkastuu. Norjassa Nissan LEAF on nyt valtavirran perhe- ja ammattiauto, sillä sen suorituskyky on sama kuin polttomoottoriautossa, mutta se ei tuota päästöjä", Willcox lisää.

Huomattavat käyttöedut

Norjassa on jo vuosia kannustettu sähköautoilua vero- ja käyttöeduilla. Valtion- ja paikallishallinnot ovat laskeneet arvonlisäveron nollaan, asentaneet vain sähköautoille sallittuja pysäköintialueita ja sallineet bussikaistojen käytön kannustaakseen norjalaisia vaihtamaan päästötöntä autoilua edistaviin malleihin.

Valtavan sähköautojen kysynnän vuoksi Oslon kaupunginvaltuusto hiljattain nosti vuosittain asennettavien latauspisteiden määrää sadasta kahteensataan seuraavan neljän vuoden ajaksi.

Norjan sähköautoyhdistyksen puheenjohtaja Snorre Sletvold selittää menestystä näin: "On selvää, että Norjan sähköautojen myynti asukasta kohti on maailman paras ja kansana olemmekin todella ylpeitä siitä. Näytämme muille maille, että jos rakennetaan infrastruktuuria ja asetetaan fiksuja kannustimia, ihmiset hankkivat päästöttömiä autoja ja käyttävät niitä päivittäin."

"Meillä voi olla suuret öljyvarannot, mutta hallituksemme mielestä sähköautojen käytön kannustaminen on sijoitus saasteiden vähentämiseen, ilmanlaadun kohentamiseen ja kansanterveyden parantamiseen, ja toivon, että muut maat oppivat tästä", hän lisää.

Hiljattain uudistetussa Nissan LEAFissa on muun muassa pidempi, 199 kilometrin toimintamatka, aiempaa 50 % nopeampi latausmahdollisuus, 40 litraa suurempi tavaratila sekä 70 % tehokkaampi lämmitysjärjestelmä, joka parantaa huomattavasti toimintamatkaa talvella. Lisäksi jousitusta on säädetty Euroopan olosuhteiden mukaan, ja asiakaspalautteen pohjalta valikoimiin lisättiin uusi tummasävyinen verhoiluvaihtoehto.

Huhtikuun 2013 myyntitilasto Norjassa:

(Mallinimen jälkeiset numerot kertovat myydyt kappaleet ja markkinaosuuden)

1. Volkswagen Golf 903 6,5

2. Nissan Leaf 455 3,3

3. Toyota Auris 431 3,1

4. Toyota RAV4 410 2,9

5. Mitsubishi Outlander 387 2,8

6. Volvo V40 369 2,6

7. Ford Focus 325 2,3

8. Volkswagen Passat 324 2,3

9. Volkswagen Tiguan 316 2,3

10. Toyota Yaris 297 2,1

Ota kantaa

Voisitko kuvitella ajavasi joskus sähköautolla?

Mikä ettei 82% En missään nimessä 18%
Ääniä yhteensä 1733
  • Nissan

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    2. 2

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    3. 3

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

    7. 7

      Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat Konnevedellä – neljä loukkaantui, kaksi vakavasti

    8. 8

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    9. 9

      Ennuste oli lupaava onnettomuuden jälkeen – yksi väärä päätös päätti ruotsalaisen F1-tähden elämän: ”Nopein meistä kaikista”

    10. 10

      Nämä asiat tiedetään Barcelonan terrori-iskusta: uhrien joukossa 24 maan kansalaisia, yöllä myös toinen terroriteko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    8. 8

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    9. 9

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    2. 2

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    3. 3

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. Näytä lisää