Aulis

Autot

Miljardi-investoinnilla sittenkin vielä yhdeksäs elämä?

Julkaistu:

Saab Automobile AB:n konkurssipesän osti taannoin NEVS, eli National Electric Vehicle Sweden AB. Nyt tämä omistuspohjaltaan kiinalaisyhtiö suunnittelee jo Saabien valmistamista Kiinassa.

Ruotsin radio on kertonut kiinalaisiin lehtitietoihin nojaten, että Saabin valmistus saattaa jatkua myös Kiinassa. Kiinalaisyhtiö on laskenut pystyvänsä valmistamaan vuosittain 400 000 bensiini- ja sähköautoa Saabin nimellä. Kiinalaislähteiden mukaan Nevs on tehnyt sopimuksen kahden kiinalaisyhtiön kanssa autotehtaan rakentamisesta Qingdaoon, Pohjois-Kiinaan. Tehtaan hinnaksi on arvioitu reilut 1,2 miljardia euroa. Toiminta-ajatuksena on ollut, että uusi tehdas tuottaa Saabeja Kiinan markkinoille, kun taas muualle maailmaan Saabeja tehtäisiin Trollhättanissa.

Alihankkijasta autonvalmistajaksi

Tällä hetkellä NEVS toimii Saabin peltiosien valmistuksessa alihankkijana. Peltiosia valmistetaan edelleen Trollhättanissa Saabin tehtaalla. Muista suunnitelmistaan NEVS on kertonut julkisuuteen hyvin niukalti. Yritys on kiinalais-ruotsalainen sijoitusyhtiö, jolla on rahoitusta myös Japanista. Sen tarkoituksena on nimensä mukaisesti keskittyä tulevaisuudessa sähköautoihin, joiden on arveltu saapuvan markkinoille kuluvan tai ensi vuoden aikana. Uusi yritys on ostanut oikeudet Saabin 9-3 –malliin, mutta ilman polttomoottori- ja vaihteistotekniikkaa.

Osavalmistuksen takana Ruotsin valtio

Konkurssin jälkeiseen kauppaan ei kuulunut osavalmistaja Saab Automobile Parts AB, joka oli aikaisemmin osa Saab Automobile AB konsernia. Nykyisin tämä Saabien osatuotannosta vastaava yritys on Ruotsin valtion omistama. Yritys kehittää liiketoimintaansa itsenäisesti, oman viiden vuoden liiketoimintasuunnitelmansa mukaisesti, eikä laske paljoakaan NEVS:in varaan. Saab Automobile Parts on kuitenkin kiinnostunut tekemään NEVS:in kanssa yhteistyötä myös jatkossa, ja varaosien hankintojen osalta näin jo menetellään.

Tammikuussa julkistettiin myös Saabin uusi logo. Vaikuttaisi siis vahvasti siltä, että Saab selviää – sittenkin, konkurssista huolimatta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    6. 6

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    7. 7

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    8. 8

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    9. 9

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    10. 10

      Nokia 8 -puhelin julki: Uutuudella voi kuvata ”bothie-tarinoita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    10. 10

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    6. Näytä lisää