Leevi

Autot

Tätä Golfin haastajaa odotettiin – ja hyvähän siitä tuli!

Julkaistu:

Corollan viistoperämallin aikoinaan korvannut Auris lunastaa vihdoin lupaukset.

Uusi Toyota Auris hipoo – ellei nyt ihan täydellisyyttä – niin ainakin valintaa vuoden autoksi. Auris on uudistunut niin raikkaalla otteella, ettei sitä tahdo hevillä entisekseen tunnistaa. Auto siis paitsi näyttää paremmalta, mutta myös tuntuu ajossa entistä mukavammalta. Olisiko Corollan viistoperämallin seuraajaksi vuonna 2007 tullut Auris viimeinkin lunastamassa sille asetetut lupaukset?

Toyota on ollut myyntitilastojen valossa kestomenestyjä Suomessa, mutta Auris ei ole Volkswagen Golfin hallitsemassa luokassa ihan kärkitiloja hätyytellyt. 6. sija olisi toki monelle mallille kelpo tulos, mutta Toyota hakee Aurikselle isompaa jalansijaa. Kasvupotentiaalia löytyy varsinkin, kun uudesta Auriksesta saadaan ulos myös farmaripainos. Farmareiden osuus segmentin myynnistä on kuitenkin yli 60 prosenttia. Myös hybridiversiosta odotetaan erityisesti yrityspuolella paljon.

Ulkonäöllisesti vanha Auris ei ole suuria tunteita herättänyt, mutta uutukaisen osalta on lähdetty rohkeampaan suuntaan. Suurin muutos on tapahtunut keulassa, johon on imetty Toyotan uutta muotoilukieltä. Auton yleisvaikutelmaan vaikuttaa myös 55 milliä madaltanut korkeus, jonka myötä ilmanvastuskerroin on pudonnut lukemaan 0,227. Tätä faktaa vasten tuntuu hieman oudolta, että testilenkillämme tuulen suhinat kuuluivat maantieajossa yllättävän selvästi. Meno oli muuten kuitenkin erittäin mallikasta, selvästi edeltäjäänsä hiljaisempaa. Alustaa on jalostettu eteenpäin, vaikka akseliväli onkin pysynyt samana. Etu- ja takajousitusta on muutettu. Alusta tuntuu edeltäjäänsä sporttisemmalta, ehkä toisten mielestä turhankin pintakovalta. Ratista välittyy kuitenkin selvästi aiempaa enemmän ohjaustuntoa. Ohjauksen välityssuhdetta onkin nopeutettu. Auton käytös tuntuu kaikin puolin vakaalta. Eli ei mitään hävettävää Golfin rinnalla.

Moottori- ja vaihteistopuolella Auris ei kuitenkaan hätkäytä, jos ei petäkään. Tarjolla on vanhat tutut vapaasti hengittävät voimanlähteet, kun monet C-segmentin kilpailijat liikkuvat ahdettujen turbojen turvin.

Auris on laitettu myös sisätiloiltaan täysin uusiksi. Vähän laatikkomaisuudestaan huolimatta uusi kojelauta näyttävä. Laatu on helposti aistittavissa ainakin ylimmissä varustetasoissa. Toyota on luopunut Auriksen kohdalla perinteisistä varustetasonimityksistään. Tilalla ovat nyt: Life, Active, Style, Comfort ja Premium. Suomen volyymimalliksi povataan Activea, joka sekin on kattava. Mukaan tulee vakiona kevytmetallivanteet, kiinteä navi, peruutuskamera, vakionopeudensäädin ja nahkaratti. Paljon enempää ei voi kohtuudella vaatiakaan.

Suomeen uutta Aurista odotetaan heti alkuvuodesta. Hinnat alkavat vajaasta 20 000 eurosta ylöspäin.

Toyota Auris

Mikä: Toisen sukupolven Auris.

Mitat: Pituus 4,27 m, leveys 1,76 m, korkeus 1,46 m, akseliväli 2,60 m.

Moottori: 1,6-litrainen bensa, teho 132 hv (6 400 rpm) vääntö 160 Nm (4 400 rpm). 6-portainen manuaali, etuveto.

Kiihtyvyys: 10,0 s.

Huippunopeus: 200 km/t.

Yhdistetty kulutus (valmistajan ilmoitus): 5,9 l.

CO2-päästöt: 138 g/km.

Hinta: Alkaen 19 921 euroa. 1,6-litrainen bensa alkaen 22 309 euroa.

Milloin: Suomeen alkuvuodesta.

  • Toyota

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Poliisin operaatio esti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

    6. 6

      IS Barcelonassa: Heather, 29, auttoi terrori-iskun uhreja: ”Näin ihmisiä maassa, pieniä lapsia, naisia, verta kaikkialla”

    7. 7

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    8. 8

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    9. 9

      Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

    10. 10

      Poliisi: Kaksi kuollut epäillyssä pommiräjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Poliisin operaatio esti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

    6. Näytä lisää