Armas

Autot

Valikko

Yle Fem: Turvahyväksytty lasten turvaistuin on vaarallinen

Yle teetti turvaistuintestin Ruotsin tie- ja liikenneinstituutilla.
Torstai-iltana esitetyssä Spotlight-ohjelmassa testattiin Suomessa yleisesti myynnissä olevaa lasten turvaistuinta.

Testattava istuin valittiin myyjän suositusten perusteella. Myyjältä oli pyydetty suositusta turvallisimmasta istuimesta. Autoliiton testeissä kyseinen istuin on saanut hyvät tulokset.

Spotlight vei turvaistuimen testattavaksi Ruotsin tie- ja liikenneinstituuttiin (VTI) Linköpingiin. Testissä kävi ilmi, että istuimessa olevan lapsen niskaan kohdistuu törmäystilanteessa kaksi kertaa niin suuri voima, kuin ruotsalaisten Plus Test -standardien mukaan on sallittua.

Istuin on läpäissyt eurooppalaiset turvaistuinstandardit.

Kyseisiä istuimia maahan tuova kauppias ei halunnut kommentoida testitulosta ohjelmassa. Hänen mukaansa tulos ei ole vertailukelpoinen,
koska testissä käytetty kelkka ei käyttäytynyt oletetulla tavalla.

VTI:n edustaja myöntää tämän, mutta kertoo testin olleen itse asiassa liian lempeä, minkä vuoksi sitä ei ollut tarvetta uusia. Maahantuojan mukaan istuin on turvallinen eurotestien perusteella.

Istuimessa on turvavyön ja lapsen väliin sijoittuva turvapalkki, jonka tarkoitus on jakaa lapseen kohdistuvaa painetta tasaisesti törmäystilanteessa. Tämän vuoksi se soveltuu maahantuojan mukaan pienillekin lapsille käytettäväksi kasvot menosuuntaan asennettuna.

VTI:n edustajan mukaan kyseisessä mallissa paine kuitenkin kohdistuu nimenomaan lapsen sisäelimiin.

Liikenneturva suosittelee, että lapset istuisivat autossa selkä menosuuntaan päin vähintään kolmevuotiaaksi.

Katso Spotlightin jakso Yle Areenasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Likainen käräjäriita päättyi vuokralaisen voittoon – väitteet vaipoista, jauhoista ja ulosteesta hylättiin

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    6. 6

      Australiassa aavemainen tunnelma, syklonin tuhovoima tuntuu jo – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Likainen käräjäriita päättyi vuokralaisen voittoon – väitteet vaipoista, jauhoista ja ulosteesta hylättiin

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    6. Näytä lisää