Usko

Autot

Valikko

Tältä näyttää ja tuntuu uusi Volvo V40!

Koeajo
Volvon uutuuden V40-mallin yhteydessä moottoripuolella ei ole juuri mitään uutta sanottavaa.
Uuden Volvo V40:n moottorivalikoima koostuu muiden Volvojen tapaan kahdesta bensiinikäyttöisestä sekä kolmesta dieselistä. Perinteiden momentinmuuntimeen perustuvan automaattivaihteiston saa nyt ensi alkuun kahteen väkevimpään dieseliin ja myöhemmin tuonnempana julkaistavan T5-bensiinimoottorin pariksi.

Kaksikytkinvaihteisto, Powershift, tulee myöhemmin T4-, T3- ja D2-moottoreiden jatkoksi.

Koeajossa ollut malliston halvin bensiinimoottori ja koko malliston toiseksi halvimmaksi D2-dieselin jälkeen nouseva T3 näyttää paperilla ihan kelpo moottorilta tämän kokoluokan autoon. Turboahdettuja hevosvoimia on 150 ja vääntöä mukavat 240 newtonmetriä. Niillä pärjää perusajossa mainiosti. Mutta jos ajaa paljon ja kuormaakin joutuu ottamaan kyytiin, ja haluaa ehdottomasti bensiinimoottorin, noin 1500 euron lisäsijoitus ja T4-moottorin laittaminen harkintaan ei ole saivartelua.

T3:n vääntökäyrä on 240 newtonmetrin maksimissa 1600 kierroksen kohdalla ja sitä alemmilla kierroksilla moottorissa on aistittavissa lievää hengettömyyttä. Puhdittomuus on lievästi raivostuttavaa, ottaen huomioon, että kysymyksessä on kuitenkin premium-luokan tuote.

T3-moottorin välityssuhteiden tarkastelu suhteessa T4-moottoriin, puhdittomuus saa puoltolauseen, sillä T3:n manuaalivaihteiston vaihteet ovat välityssuhteiltaan lyhyemmät T4:n vastaavaan.

Perävälitykset, ykkönen ja kakkonen ovat molemmissa samat, mutta sitä isommat vaihteet ovat T3:ssä lyhyemmät. Lyhyemmillä välityssuhteilla on arvatenkin parannettu T3:n suorituskykyä, vaikka huippunopeudessa ja kiihtyvyydessä T3 jää lievästi T4:n jalkoihin.

Volvo on kuitenkin yksityiskohdiltaan erittäin hienosti hiottu auto esteettisyyttä unohtamatta. Autossa on hauskojakin yksityiskohtia, kuten esimerkiksi lisävarusteena saatava valaistu vaihdekepin nuppi. Aasinsillan kautta vielä yksi moite muuten erittäin tasapainoisesta ja hienosti toteutetusta autosta: Varsinkin peruutusvaihdetta päälle laitettaessa manuaalivaihteiston keppiä täytyy painaa huolella, että ykkösvaihde ei mene peruutusvaihteen sijaan päälle.

Volvo V40:n tuleminen pyyhkäisee ruotsalaismerkin mallistosta pois saman tien kaksi vähän isompaa mallia, porrasperäisen S40:n ja farmari V50:n. Sinänsä rohkea veto Volvolta, koska V40 on näitä selvästi lyhyempi: eroa S40:een on 10 cm, V50:een 15 cm. Kaksiovinen coupè C30 säilyy tuotannossa edelleen.

Tilaakaan ei siis voi olla ihan yhtä paljon kuin väistyvissä malleissa.
Eikä olekaan. Matkustamon tilat ovat silmävaralta arvioiden suurin piirtein yhtä väljät kuin poistuneissa malleissa, ja takaistuimellakin on kahden aikuisen oikein mukava istua. Sen sijaan tavaratilasta on tingitty. Sen tilavuus on nyt 335 litraa, mikä ei ole kompaktiautojen kokoluokassa kovin paljoa, päinvastoin: V40:n tavaratila itse asiassa on kokoluokkansa pienin.

Lisäksi tavaratilan kynnys on korkea ja kuormausaukko kapeahko. Tila sinänsä on hyvän muotoinen, varustettu tuhdeilla kiinnityssilmukoilla ja kahdella kassikoukullakin.

Otimme koeajoon myös V40:n alkumalliston taloudellisimman eli D2-version 1,6-litraisella dieselmoottorilla. Sen lienee määrä jatkaa V50:n ylivoimaisesti suosituimman version, 1.6 Driven taloudellisia perinteitä. Sillä on siis kaikki edellytykset malliston suosituimmaksi.

V40 D2:lle on laboratoriossa mitattu kulutuslukemiksi taajamassa 4,0 l ja maantiellä 3,4 l ja yhdistetyksi normikulutukseksi 3,6 l sadalla.

Hiilidioksidipäästöiksi on määritelty 94 g/km, joten pieniksi on painettu kulutus- ja päästölukemat - vielä pienemmiksi kuin V50 1.6 Driven vastaavat arvot.

Noin 1200 km:n matkalla, josta suurin osa oli nopeaa moottoritieajoa, kulutusmittari antoi keskikulutukseksi 4,9 l ja ja tankkaus 5,3 l sadalla. Jos pyritään pysymään suurin piirtein muun liikenteen tahdissa, V40 D2:n kulutus näyttäisi olevan edullisimmillaan tasaisessa maantieajossa noin kahdeksankympin nopeudella, jolloin ajotietokonekin näyttää mielellään kolmosella alkavia, jopa laboratoriomittausten kanssa vertailukelpoisia lukemia.

Mikä parasta, edellä kuvattu taloudellisuus ei vaikuta millään tavoin V40:llä ajamisen laatuun. Tuntuma tiehen ratin kautta on miellyttävä ja täsmällinen, jousitus napakan jäyhällä tavalla mukava. Kun vauhti kasvaa maantienopeuksiin, ajomelu tietysti kasvaa, mutta se säilyy sävyltään siedettävänä eivätkä rengasäänet erotu tasaisesta huminasta mitenkään. Myöskään nykyautoissa melko yleistä tavaratilan vahvistavaa vaikutusta ajomelun kaikukoppana ei ollut havaittavissa.

Istuimet ovat oikein hyvät myös pitkällä matkalla. Tavanomaisten ratin ja kuljettajan istuimen säätöjen lisäksi V40:n kuskin penkkiä voi myös kallistaa, joten kaikille pitäisi löytyä sopiva ajoasento.

Volvo V40 T3 ja D2

Mikä: Uusi pieni premium-luokan perheauto.

Mitat: Pituus 4,37 m, leveys 1,8 m, korkeus 1,45 m, akseliväli 2,65 m, tavaratila 335 l. (VDA).

Volvo V40 T3 Summum

Moottori: 1,6-litrainen turboahdettu bensiini; teho 150 hv (5 700 rpm), 240 vääntö Nm (1 600-4 000 rpm), yliahtotoiminnolla 270 Nm. 6-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 8,8 s.

Huippunopeus:
210 km/t.

Yhdistetty kulutus (valmistajan ilmoitus): 4,6 l.

CO2-päästöt:
125 g/km.

Hinta: Perushinta 35 092 euroa, koeajettu versio lisävarustein 48 327 euroa.

Volvo V40 D2 Kinetic

Moottori: 1,6-litrainen diesel; teho 115 hv (3 600 rpm), vääntö 270 Nm (1 750–2 500 rpm). 6-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 12,3 s.

Huippunopeus: 185 km/t.

Yhdistetty kulutus
(valmistajan ilmoitus): 3,6 l.

CO2-päästöt:
94 g/km.

Hinta: Perushinta 29 100 euroa, koeajettu versio lisävarustein 29 922 euroa.

  • Volvo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    6. 6

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    7. 7

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    8. 8

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    9. 9

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    10. 10

      Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    6. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. Näytä lisää