Sami, Samuli

Autot

Toyota-miehen tragedia: "Autoni pyysi apua hätävilkuilla"

Julkaistu:

AUTONOMISTAJAN TRAGEDIA
Autonomistaja hukkasi myrskyveteen myös Nokian kännykkänsä.
Maltaa ravistelleet syysmyrskyt koituivat saarella asuvan Richard Scotton rakkaan Toyota Corollan (vuosimallia 2006) kohtaloksi, kertoo Times of Malta.

Gżiran rantakylässä asuva Scotto heräsi myrskyn riehumiseen varhain maanantaina. Scotto päätti tarkistaa, miten hänen rakas Toyotansa pärjää myrskyn keskellä.

Järkytys oli suuri, kun mies käveli jyrkkää ramppia pitkin maanalaiseen autotalliin ja näki tallin joutuneen veden valtaan.

Toyota Corolla ui vedessä, ja kun Scotto kahlasi tarkistamaan tilannetta, hän onnistui pudottamaan veteen myös Nokian kännykkänsä ja silmälasinsa.

- Rillini putosivat veteen. Pimeässä veden alla näin hätävilkkujen vilkkuvan kuin autoni olisi pyytänyt apua, Scotto murehti tapahtunutta Times of Maltalle.

Vaikka autotalli saatiin tyhjennettyä ja kuivattua, hukkunutta Corollaa ei pystytty elvyttämään.

- Autossa ei ole naarmuakaan, mutta se "hukkui". Moottori ja sähkölaitteet eivät toimi. Se on kuollut sisältä.

Toyota Corollat ovat monille omistajilleen erityisen rakkaita, ja Scottokin kertoo hoivanneensa omaansa yhtä huolella kuin lemmikkiä.

Hän saa vakuutuksesta rahallisen korvauksen, joka ei kuitenkaan poista Corollan romuttamisesta koituvaa mielipahaa. Muistoksi jäävät sentään personoidut erityiskilvet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    6. 6

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    7. 7

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    8. 8

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    9. 9

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    10. 10

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    6. Näytä lisää