Marko, Markus, Markku

Autot

Valikko

Kuljettaja sai häkämyrkytyksen kesken rata-ajon

Järvenpääläismies sai häkämyrkytyksen ja menetti tajunsa kesken Radalle.comin rata-ajoharjoitteluiden.
21-vuotias järvenpääläinen mieskuljettaja joutui vaaraan kesken Radalle.comin rata-ajoharjoitteluiden Hämeenlinnassa. Onnettomuus tapahtui Ahveniston moottoridalla helatorstaina 17. toukokuuta. 

Toyota MR2 GT-S -mallin autoon alkoi vuotaa häkää todennäköisesti pakoputkivian vuoksi. 

- Kuljettaja ja katsastus eivät olleet huomanneet tätä vikaa. Kuljettaja kertoi myöhemmin haistaneensa pakokaasun, muttei huomannut, että kyseessä oli oma auto, kertoo Radalle.comin tapahtumavastaava Kalle-Pekka Keränen.

Häkä vuosi autoon hiljalleen, ja kuskin keskittyminen alkoi heikentyä. Auto eksyi välillä radalta ruohikolle, ja ajovauhti heittelehti.

Kuudennella kierroksella kuski alkoi nuokahdella rattiin mutta sai hiljennettyä vauhdin ja ohjattua auton turva-alueelle. Lopulta  häkää oli autossa niin paljon, että kuski menetti tajuntansa.

- Kuljettaja reagoi vähän muttei pystynyt avaamaan ovea, Keränen kertoo.

Ovessa oli automaattilukitus, joten huoltomiehetkään eivät saaneet sitä auki. Paikalla olleet Tuusulan VPK:n miehet yrittivät herätellä kuskia koputtamalla ikkunoihin, mutta tuloksetta. Lopulta he rikkoivat vasemman sivuikkunan, vetivät kuskin pois autosta ja laittoivat kylkiasentoon.

Paikalle hälyytetty ambulanssi kyyditsi miehen sairaalaan tarkistuksiin, mutta hän virkosi jo saatuaan raitista ilmaa.

- Miehen isän mukaan hän on jo hyvissä voimissa, Keränen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. 6

      ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

    7. 7

      Elton John sairastui vakavasti kiertueella

    8. 8

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    9. 9

      Samassa kerrostalossa taas tulipalo Espoon Viherlaaksossa – ”Tarkoituksella sytytetty”

    10. 10

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. Näytä lisää