Mauno, Maunu

Autot

Poliisit valitsevat Saksassa mieluummin vanhan Zafiran kuin uuden Insignian

Julkaistu:

Saksassa Hessenin osavaltion poliisit istuvat tuskastuneen tympeinä uusissa, urheilullisissa Opeleissaan - he eivät mahdu niihin. Hessenissä päätettiin hankkia poliiseille yhteensä 800 kappaletta Opel Insignia Sports Tourer -autoja. Niistä on nyt toimitettu parisataa, mutta autoja käyttävien poliisien poru on jo alkanut.

Opel-poliisiautojen tilauksen arvo oli merkittävä, 25 miljoonaa euroa. Yhden poliisiauton hinnaksi muodostuu siten varusteineen 31 250 euroa. Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin uudenkarheiden Opeleiden ratissa. Poliisien liiton kyselyssä paljastui nimittäin harmittavasti, että autoissa on poliisikäyttöä ajatellen vakavia puutteita. Uusien autojen hienot istuimet ovat niin kapeat, etteivät poliisit mahdu niihin aseineen, patukkoineen ja muine varusteineen, kertoo Helsingin Sanomat.

Lisäksi kovavauhtiseen ajoon autobahnoilla tottuneet poliisit kritisoivat näkyvyyttä ulos, etenkin taakse. Se on saksalaisten lainvalvojien mukaan surkea. Hyvä näkyvyys nousee merkittäväksi ominaisuudeksi erityisesti vauhdikkaissa ja vaarallisissa takaa-ajotilanteissa.

Opelin myynti alamäessä

Kyselyssä monet poliisit ilmoittivat, että käyttäisivät mieluummin vanhoja Opel Zafiroitaan. Tilanne kuvastaa osaltaan Opelin nykyistä ahdinkoa, johon osasyyllinen on myös Insignian laimea myynti. Saksalainen Der Spiegel -lehti kertoo paljastavasti, että perinteisen autonvalmistajan Opelin vaikea taloudellinen tilanne ei ole vielä ohi.

Lehden mukaan emoyhtiö, autojätti General Motors vaatii Opelilta nykyistä tehokkaampia myyntiponnisteluja. Lehden mukaan Opelin myynti Saksassa oli maaliskuussa 12 prosenttia pienempi kuin edellisen kuukauden aikana. Lehti kyselee, ovatko saksalaiset ostajat torjumassa Opelin.

Näin näyttäisi ainakin Euroopan mittakaavassa olevan. EU-maissa Opelin ensirekisteröinnit ovat romahtaneet tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana yli 16 prosenttia viime vuoden lukuihin verrattuna. 
General Motors väläytti jo maaliskuussa, että yhtiö saattaa siirtää tuotantoaan Saksasta muihin maihin. GM pyrkii lisäämään tuotantoaan Brasiliassa, Kiinassa ja Puolassa.

Lähteet: HS, TheLocal.de, Taloussanomat, ACEA
 
Ota kantaa

Mikä on paras auto poliisille Suomessa?

Audi 6% BMW 7% Citroën 2% Ford 9% Honda 1% Hyundai 2% Kia 5% Mercedes Benz 5% Nissan 1% Opel 4% Peugeot 1% Skoda 17% Toyota 7% Volkswagen 13% Volvo 10% Jokin muu - mikä, ja miksi? 8%
Ääniä yhteensä 3019

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    3. 3

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    4. 4

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    5. 5

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    6. 6

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    7. 7

      IS SEURAA: Supo: ”Teko oli erittäin vaikeasti estettävä, ei mitään viitteitä”

    8. 8

      Supo: Epäillyn profiili sopii viime aikojen terroritekoihin – kyseessä iskutyyppi, johon Isis kannustanut

    9. 9

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    10. 10

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    3. 3

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    4. 4

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    5. 5

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    6. Näytä lisää