Usko

Autot

Valikko

Volvo 760:n suunnittelu alkoi jo vuonna 1975

Volvo 760 -mallia suunniteltiin jo 70-luvun puolivälistä.

Helmikuussa 1982 – 30 vuotta sitten – lanseerattiin uusi Volvo 760 GLE -malli. Kyseessä ei ollut tyypillinen Volvo, mutta sen tietyt ominaisuudet olivat erehtymättömästi volvomaisia. Tämä elegantti ja  omaperäisesti muotoiltu malli otettiin hyvin vastaan. 760:stä tuli auto, joka itse asiassa pelasti Volvo Car Corporationin ja loi tietä nykypäivän modernille yhtiölle.

Kun ensimmäiset suunnitelmat uudesta autosta laadittiin vuoden 1975 tienoilla, autoteollisuus oli vaikeuksissa. Myös Volvolla oli suuria ongelmia. Ensimmäinen öljykriisi oli jättänyt alaan jälkensä, ja Volvo kärsi uuden 240-mallin valmistuslaatua koskevista murheista. Ajat olivat yhtiölle vaikeita myös taloudellisesti. Autojen rakentaminen Torslandan tehtaalla oli kallista, eikä tuotteiden vienti ollut enää kannattavaa.

200-sarjaa täydennettiin pian uudella pienempien autojen sukupolvella, josta vastasi hollantilainen tytäryhtiö Volvo Car BV. Samaan aikaan tarvittiin kuitenkin uutta suuren myyntivolyymin mallia 1980-luvun tarpeisiin. Tarvittiin autoa, joka vastaisi jatkuvasti kasvaviin taloudellisuutta, vähäpäästöisyyttä ja turvallisuutta koskeviin haasteisiin. Oli kuitenkin vaikea ennustaa, minkälaista autoa ihmiset 1980-luvulla kaipaisivat.

760-malli luotiin aikana, jolloin olosuhteet muuttuivat lähes päivittäin ja yhtiössä vallitsi monia vahvoja ja erilaisia mielipiteitä uusista autoista. Näkökulmien laajentamisessa ei ollut apuna internetiä, mutta Volvo hyödynsi käytettävissä olevia menetelmiä parhaansa mukaan ja perehtyi monipuolisiin analyyseihin ympäröivästä maailmasta. Perusteelliset tutkimukset johdattaisivat tiimin oikeille raiteille. Varaa virheille ei kuitenkaan ollut.

Suunnitelmaa julkaista 760 vuoden 1981 Frankfurtin autonäyttelyssä täytyi  lykätä, ja Volvo esitteli auton lopulta vuoden 1982 helmikuussa. Lopputulos oli elegantti ajoneuvo, jonka muotoilu oli täysin uusi ja epätavallinen. Autoa oli mukava ajaa, ja siihen oli tarjolla kolme moottorivaihtoehtoa: nelisylinterinen turbo, 2,8 litran V6 ja Volkswagenin valmistama kuusisylinterinen D24-turbodiesel. Viimeksi mainitulla moottorilla varustettu 760 oli aikansa vikkelimpiä dieselautoja.

Ruotsissa uusi 760 GLE hinnoiteltiin juuri psykologisen 100 000 kruunun rajan alapuolelle 99 800 kruunuun. Tuolla summalla asiakas sai itselleen auton, joka oli erittäin hyvin varusteltu: se sisälsi mm. V6-moottorin automaattivaihteistolla, ilmastoinnin, kattoluukun ja ohjaustehostimen. Ei ollut mikään ihme, että myynti lähti liikkeelle erittäin vahvasti sekä kotimarkkinoilla että ulkomailla. 760 GLE -mallia seurasi myöhemmin 740-sarja neli- ja viisiovisina versioina.

Volvo 760 oli todellinen käännekohta Volvo Car Corporationille sekä tuoteteknisestä että taloudellisesta näkökulmasta. Se muodosti perustan yhtiön jatkuvuudelle. Ilman 760:tä ei olisi 850:tä, ilman 850:tä ei olisi S80:tä ja niin edelleen. Kyseessä oli kuitenkin valtava 3,5 miljardin kruunun investointi. Kantavana ajatuksena oli, että 760 ja sen tulevat versiot pitäisivät myyntilukemat hyvinä koko 1980-luvun ja 1990-luvun alkupuolen ajan. Näin myös tapahtui. V90 oli viimeinen Volvo-auto, jonka juuret olivat 760:n tekniikassa. Sen tuotanto päättyi vasta vuonna 1998.

  • Volvo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

    6. 6

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    7. 7

      Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

    8. 8

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    9. 9

      Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

    10. 10

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

    6. Näytä lisää