Akseli

Autot

Valikko

Näin iät ja kansallisuudet vaikuttavat sisätilojen suunnitteluun

Tavallisen perusauton suunnitteleminen siten, että ratin taakse mahtuu mahdollisimman moni ihminen on haastavaa. Ford Focuksen tapauksessa turvauduttiin muun muassa rotutietoon ja saksalaisten skannaamiseen.
Globaalille alustalle rakennetun uuden Ford Focuksen suunnittelu asetti Fordin suunnittelijat ja insinöörit uudenlaisen haasteen eteen. Siitä piti tehdä auto, joka sopii kaikenkokoisille ihmisille eri puolilla maailmaa. Siksi suunnittelun apuna käytettiin tietoja, jotka oli kerätty eri ikäisistä ja eri rotuja edustavista ihmisistä.

“Käytimme globaalia tietokantaa, joka antoi meille hyvin täsmällistä tietoa erikokoisista ihmisistä eri puolilta maailmaa”, kertoo Fordilta johtaja Ralph Gesang. ”Tiedoista käy ilmi pituuden lisäksi erilaiset ruumiinrakenteet. Näiden tietojen perusteella voimme sanoa, että yli 97 prosenttia maailman aikuisväestöstä voi istua mukavasti uudessa Focuksessa.”

Kolme vuotta sitten 12000 saksalaista skannattiin. Saadut tiedot yhdistettiin vastaaviin tietokantoihin, jotka oli kerätty kiinalaisista, japanilaisista sekä etelä- ja pohjoisamerikkalaisista ihmisistä. Näistä luotiin tietokoneella 3D-mallit, jotka kuvasivat ihmisten todellisia pituuksia, vyötärönympärystä, lantion leveyttä ja jalkojen pituutta.

Näiden tietojen perusteella suunniteltiin Focuksen sisätilat tilavuus, mukavuus ja turvallisuus huomioiden. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten suuri säätövara on ohjauspyörässä, miten polkimet on sijoitettu tai miten paljon takapenkillä on pään- tai jalkatilaa.

Tieteellisten tutkimusten mukaan ihmisten keskimääräinen pituus teollisuusmaissa on kasvanut 10 senttimetrillä viimeisen 150 vuoden aikana parempien elinolojen ja paremman ruokavalion myötävaikutuksesta.

Alueelliset erot voivat näkyä sellaisissakin asioissa, kuten juomatavoissa. Euroopassa asiakkaat arvostavat säilytystilaa, jonne saa helposti 1,5 litran juomapullon. Kiinassa taas mukana kulkee teemuki. Molemmat mieltymykset otettiin huomioon suunniteltaessa Focuksen ovissa olevia säilytystiloja.

Tietyissä maailman kolkissa ihmisten käsivarret ovat lyhyemmät kuin toisaalla. Tämä taas huomioitiin siten, että takaluukun avautumiskorkeus on näillä alueilla matalampi, ja näin miellyttävämpi. Tarkan suunnittelutyön tuloksena uusi Focus - kuten moni muukin uusi automalli - sopii mahdollisimman hyvin asiakkaille eri puolilla maailmaa.

Ota kantaa

Suostuisitko tutkittavaksi uuden automallin suunnittelua varten?

Toki 6% Kyllä, mutta vain rahasta 49% En! 45%
Ääniä yhteensä 537

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    5. 5

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    6. 6

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    7. 7

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    8. 8

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    9. 9

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    10. 10

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    5. 5

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    6. Näytä lisää