Merja

Autot

Valikko

Testissä Chevy Aveo - ei mikään mopo

Jos joku väittää ostavansa auton vain ja ainoastaan järkisyihin perustuen, pienellä dieselmoottorilla höystetty uusi Aveo voisi olla varsin hyvä valinta.
Sopivia kuluttajaryhmiä on selkeästi ainakin yksi: ensimmäistä autoaan ostavat nuoret aikuiset, joilla ei vielä perhettä ole kertynyt. Monilla heistä on myös yhteistä taustaa, sillä mopoautot on todennäköisesti nähty ja koettu.

Mopoautoista ylöspäin nousevaa porukkaa ei pitäisi häiritä Aveon interiöörikään, johon on ripoteltu ympäriinsä hieman halvanoloisia muoviosia. Mikään mopoauto Aveo ei kuitenkaan ole, vaikka hintaluokka suurin piirtein samalla tasolla onkin.

Aveossa on edessä mukavasti tilaa myös pidemmille hujopeille, mutta hartiatilaa vähemmän. Kapeudella ei liene suurta merkitystä, jos vieressä matkustaa useimmiten vain se oma mussu, jonka
kyljessä tekee joka tapauksessa mieli oleilla.

Auton kytkin on pitkäliikkeinen, mutta samalla varsin anteeksiantava ja joustava autokouluautojen tapaan. Käytännössä liikkeellelähdöt ovat siis kokemattomankin kuljettajan ohjastamana
sujuvia. Pitkillä siivuilla vaihteistoon kaipaisi vielä kuudetta vaihdetta. Aveo on kokoonsa nähden vakaa ja miellyttävä ajaa, mutta ahtaissa paikoissa pikkuauton kääntöympyrä yllättää suuruudellaan.

Ekodieselin start/stop-toiminto toimii ruuhka-ajossa asiallisesti. Lisäksi isosta kierroslukumittarista on helppo seurata - ja ehkä myös opetella - taloudellista ajamista. Pieni vaihtamisopastin avittaa tässä suhteessa, eikä ohjaustuntuma ei missään nimessä ole Aveon huonoin ominaisuus. Ja kun sekä ajonvakautus että mäkilähtöavustin ovat aina Aveon vakiovarusteita, on käsissä varsin pätevä paketti.

Ensimmäiset diesel-Aveot saadaan Suomeen maaliskuussa. Auto ikävin piirre on lopulta pakollinen käyttövoimavero, jota pitää maksaa 341 euroa ensi vuonna. Se ei kuitenkaan ole Letukan vika. Kuten ei sekään, että dieselin litrahinta nousee vuodenvaihteessa jälleen ennätyskorkealle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    2. 2

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. 6

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    7. 7

      Yhdysvallat kertoi Pohjois-Korea -strategiastaan – maailman sulkeutunein maa halutaan ”keskustelun tielle”

    8. 8

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    9. 9

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    10. 10

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    11. Näytä lisää

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    9. 9

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    10. 10

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    2. 2

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. Näytä lisää